#Ruuhkavuodet kannustavat elämään, sinkkunakin

Lapset pitäisi saada harrastuksiin, mutta työpäivä näyttäisi venyvän. Matkalla koittaa kysellä kuulumisia ja heittää läppää, mutta vastaukseksi tulee vain örähdys tai muistutus siitä kuinka nolo onkaan. Tai kenties koko matka menee epätoivoisen erotuomarin roolissa vaikkei oma käsi riitäkään erottamaan riitapukareita takapenkille asti eikä sanoilla tunnu olevan vaikutusta mihinkään. Kaupassa pitää ehtiä käymään ja kai kuuluisi jotain ravitsevaa kokata. Mutta jos kuitenkin pakasteruokaa, että ehtisi hoitaa ne muutkin kotityöt tai käydä suihkussa. Lasten mentyä nukkumaan rojahtaa yhtä uupuneen kumppaninsa viereen sohvalle ja kenties nukahtaa toviksi ennen kuin pystyy siirtymään sängylle nukkumaan.

Ymmärrän kuinka kiireistä ja stressaavaa aikaa ruuhkavuoret voivat ollakan. Kuulen ja näen sen ihmisten puheista ja kertomuksista. Jokin niissä herättää kuitenkin minussa myös kaipuuta ja odotusta. Näen niissä perheen, jonka ympärille saa arkensa rakentaa. Sen kuinks saa olla se nolo isä ja huomata kuinka paljon helpompaa olikaan miettiä mitä kaikkea tahtoisi perheellisenä tehdä kuin oikeasti saada ne kaiken keskellä toteutumaan.

Kaipuusta huolimatta ymmärrän myös sen kuinka herkkä ja taidokas korttitalo ruuhkavuosien arki voi olla; tarkkaan rakennettu, jonka tasapaino pysyy taidolla tai ihmeen kaupalla kasassa. Ymmärrän kuinka paljon suuret muutokset tai äkilliset tempaukset vaatisivat tai voisivat siihen vaikuttaa. Se kamnustaa minua elämään myös nyt. Ymmärtämään kuinka paljon vapautta, aikaa ja tilaa elämässäni on juuri nyt vain itseäni varten. Kuinka voin tarttua villeihin unelmiin ja suuriin seikkailuihin. Elää hetkessä ja mullistaa arkeani. Siitä tahdon olla kiitollinen ja iloita.

Muistutukset ruuhkavuosien todellisuudesta muistuttavat elämänään elämääni myös nyt. Kaikenlaiset vuodet löytävät kyllä tiensä luokseni ajallaan. Elämä on kuitenkin totta ja ainutlaatuinen juuri tässä hetkessä.