Riiteleminen – mainio henkinen kasvualusta?

Tilanne on useille meistä elävästä elämästä tuttu: puolisot jumittuvat yhä uudestaan saman riitaryppään äärelle. Toisen tietty tapa toimia herättää ärtymystä, joka purkautuu ilmoille kiukkuisina sanoina. Tarpeettoman terävinä. Omaa näkökantaa raivoisasti puoltavina. Toista mitätöivinä. Vuosien saatossa riidan osapuolille kehittyy tutut vuorosanat, joita pahaa mieltä aiheuttavissa tilanteissa toistellaan. Tilanne tarjoaa miniesimerkin pattitilanteesta, joita useimmissa ihmisten välisissä yhteenliittymissä syntyy. Toisin asioita katseleva ajetaan henkiseen nurkkaan, joka pahimmillaan radikalisoi konfliktin molemmat osapuolet. Kumpikin hakee entistä painavampia perusteita ajattelunsa tueksi, joka estää asian näkemisen toisen silmin. Kyky kanssakulkijan kunnioittamiseen hautautuu oikeassa olemisen alle. Monesti itse riitelytapa osoittautuu varsinaista riidanaihetta isommaksi ongelmaksi. Miksi? Keskustelulla on tapana päättyä samoin kuin sen aloittaa. Toisen syyttäminen ja kimppuun hyökkääminen tyrehdyttävät keskustelun alkuunsa. Loukkaantumisen, harmistumisen ja vihan tunteet pystyttävät kohtaamista yrittävien välille suojamuurin. Omien voimakkaiden tunteiden läpi on lopulta vaikea nähdä molempia hyödyttäviä ratkaisuja. Haluttua päämäärää voidaan tavoitella ensinnäkin väittelemällä ja omaa näkökulmaa raivoisasti puolustamalla. Tämä harvoin edistää lähentymistä. Toinen vaihtoehto on edetä asiassa keskustellen, jolloin molemmat osapuolet pyrkivät liittämään toisen todellisuuden omaan näkökulmaansa. Tunteiden tunnistaminen ja niiden sanallinen ilmaiseminen avaavat tien hedelmällisimpään kohtaamiseen. Tunteet huomioivassa vuoropuhelussa molemmat tähtäävät yhteisen ymmärryksen luomiseen ja uusien oivallusten tekemiseen. Aina tilanteeseen ei tarvitse löytää ratkaisua. Ajatustenvaihto ristiriitaa synnyttävästä asiasta sekä siihen liittyvistä voimakkaista tunteista riittää. Tärkeää olisi saada kuvailla rauhassa tunteet, tarpeet ja toiveet: mitä voin muuttaa ja mistä en voi luopua. Tavoitteeksi riittää yhteinen päätös, jonka kanssa molemmat voivat elää. Ristiriidat kuuluvat inhimilliseen elämään ja kehitykseen, ja tarjoavat läpi elettyinä merkittävän kasvun mahdollisuuden. Tämä vaatii aikaa ja avoimuutta, annoksen sovinnollisuutta ja empatiaa sekä sinnikkyyttä. Yhtäkkiä oivallan: avioliitto ei ole yksilölliselle kasvulle yhtään hullumpi kasvu- ja testiympäristö.