Rakkautta on rukous

Vietimme mummoni 85-vuotisjuhlia tänä kesänä. Mummo on topakka karjalaisnainen, joka on aina puhunut suunsa puhtaaksi, niin hyvässä kuin pahassakin. Räiskähtelevän kuoren sisällä sykkii kuitenkin lämmin ja rakastava, sekä rukoileva ja Jeesukseen turvaava sydän.

Tiedän mummoni ja edesmenneen pappani rukoilleen meidän kaikkien lähisukulaisten puolesta uskollisesti vuosikymmenien ajan. Synttäripuheessaan enoni viittasi tähän ja kertoi, miten edellisten sukupolvien rukouksissa on siunaus, joka yltää meihin asti. Tämä asia on alkanut erityisesti viime aikoina puhutella minua.

Meillä on rakkaan puolisoni kanssa hyvin vaihtelevat ja värikkäät kymmenen avioliittovuotta takana. Monesti olen rukoillut ja huutanut apua, kun omat keinot ja voimat ovat loppuneet. Välillä on tuntunut, että mitään ei tapahdu ja kuilu välillämme vain syvenee. Pikkuhiljaa jonkinlaista siltaa on alkanut rakentua. Olemme tehneet paljon töitä asian eteen ja päässeet lähemmäs toisiamme.

Vaikeimpina aikoina aavistin, että meidän puolestamme rukoillaan, muutkin kuin mummo ja pappa. Oli koskettavaa myös jälkeenpäin kuulla, että meidän puolestamme oli erityisesti rukoillut mieheni täti, vaikka tuskin hän kovin paljoa tilanteestamme tiesi. Nyt kun syvimmistä karikoista on päästy eteenpäin, voin vain kiitollisena ihmetellä. Omin voimin emme tässä olisi. Mummon ja muiden rakkaiden rukoukset ovat meitä siunanneet ja eteenpäin kantaneet. Monesti sanonkin sitä ihmeeksi, että olemme edelleen yhdessä.

Vuosien varrella olen itsekin erilaisissa elämäntilanteissa kokenut kutsumusta rukoilla eri ihmisten puolesta. On ollut omaa avioliittoa syventävää ja yhteyttä luovaa myös rukoilla yhdessä puolison kanssa. Tietää, että on joku kolmas, joka kantaa meitä ja meidän asioitamme, vaikka emme itse jaksaisikaan. Monesti rukouksissa ovat rakkaat läheiset ja ystävät, sekä tietysti omat lapset.

Olemme ottaneet puolisoni kanssa tavan siunata toinen toisiamme Herran siunauksella joka aamu ennen töihin lähtöä. Monesti se on enemmänkin väsynyt huokaus peittojen alta. Silti se on myös pieni kohtaaminen uuden päivän alkaessa, parhaan mahdollisen toivottamista toisen päivään, pieni rakkauden teko. Sen avulla kampeamme itsemme ylös sängystä aloittamaan uutta päivää. Olen myös ottanut tavaksi muistaa miestäni rukouksin päivän mittaan varsinkin, jos tiedän, että hänellä on haastava päivä. Uskon, että silläkin on suhdettamme hoitava vaikutus. Hän on mielessäni ja toivon hänen päiväänsä hyviä asioita.

Ehkä koen jonkinlaista kutsumusta tulla osaksi tätä sukumme rukoilijoiden ketjua. Se, että voin konkreettisesti kokea ja nähdä miten omien pienten asioiden jättäminen isompiin käsiin kantaa eteenpäin, on rohkaisevaa. Minun ei tarvitsekaan jaksaa yksin kaikkea vaan voin levätä ja luottaa, että minua kannetaan.