Rakkaus pidetään mielessä teoin

Muutaman päivän sisään olen käynyt pari keskustelua eri ihmisten kanssa siitä, millaisin pienin teoin rakkautta saa vaalittua; pidettyä mielessä kaiken työn, puuhan ja oman elämän keskiössä. Rakastaminenhan on tietoisten tekojen tekemistä ja tietoista edellytysten luomista sille selittämättömälle, mysteeriselle, elämää suuremmalle tunteiden sekoitukselle, jota rakkaus on.

Tänään puhelin aiheesta tyttäreni kanssa pizzaa jakaessamme; erilaisten merkitsevien asioiden pitämisestä esillä, sellaisten, jotka ohjaavat mieltä onnellisuuden suuntaan, rakkauden suuntaan. Miten ne ovat oikeastaan erityisen tärkeitä silloin, kun koetetaan liikkua onnesta syvempään onneen. Viisas tyttäreni sanoi, että suomalaisessa ilmapiirissä näkyy kyllä vieläkin se, että vähään tyytymistä pidetään jonkinlaisena hyveenä. Nuoretkaan eivät ole siitä vapaita.

No, rakkaus ei voi kukoistaa, jos se joutuu toteutumaan tyytymisen ilmapiirissä. Joten tietoisia tekoja tarvitaan, jos rakkautta pitää arvossa.

Minulle haastavinta on sovittaa rakkauden tila työn viemään aikaan. Suurin osa työstä tapahtuu tietokoneella, joka kulkee mukana ja aukeaa toimistolla, kotona, puiston penkillä, kahvilassa, metrossakin joskus ja asiakkaiden neuvotteluhuoneissa.

Olen keksinyt, että näissä ympäristöissä kaikkein keskeisin paikka, johon tuoda rakastettuni, on tietokoneen ruutu. Niinpä hän hymyilee minulle siinä vähän salaperäisenä ja älyttömän hyvännäköisenä, mustavalkoisessa kuvassa, jonka olen ottanut amsterdamilaisessa baarissa.

Minä katselen häntä ja hän katselee minuun aina kun avaan koneeni, ja aina kun kytken esitystilan, hän tervehtii minua valkokankailta ja kuvaruuduilta kaikkialla, minne menen. Hän ei koskaan ole kaukana, ja minun ajatukseni ovat aina hänen lähellään.

Kun avaan kansioita ja tiedostoja, kytken Skypen päälle, kirjoitan työsähköpostin tai rakennan exceliä, hän on kaiken tapahtumisen taustalla, aivan niin kuin hän on elämässänikin jatkuvana läsnäolona ja yhteenkuulumisen tunteena.

Minä olen tämä mies, joka rakastaa häntä, ja sellaisena minä teen myös työni.

Ihmettelen, kuinka harva on keksinyt samaa tapaa pitää rakastettunsa ja rakkautensa silmiensä edessä. Rakkaus on väkevää, luulisi, että se näkyisi paljon useampien näyttökuvissa. Puhelimissa, jotka ovat toinen jatkuvasti tuijotettu laite, kuvia rakastetuista on paljon useammin. (Mikä kuva sinulla muuten on puhelimessasi? Jos se ei ole kuva hänestä, jota rakastat, miksi ei?)

Tietoinen teko on se, että laittaa rakastetusta kuvan näkyviin sinne, minne jatkuvasti katselee. Palkinnoksi saa sen jatkuvan tiedostamattoman siirtymän hänen luokseen, ja siihen hetkeen, josta kuva on. Minä muistan, miten katsoimme liidulla kirjoitetusta ruokalistasta, mitä söisimme. Ympärillä oli eloisaa puheensorinaa. Hän oli minusta niin kaunis siinä vastapäätä istuessaan, että otin hänestä sarjan kuvia. Kuvasin ne mustavalkoisina, että saisin tallennettua sen baarin tumman hämärän ja ylävalot, ja hänen vaaleat piirteensä ja hiuksensa pehmeässä valossa, joka niihin osui.

Hänen silmänsä tuikkivat minulle. Takana ja ympärillä aukeaa terävyysalueen ulkopuolella tila, joka on tämä tila, jossa me koko ajan olemme, meidän mahdollisuuksiemme tila, elämä, jota me elämme. Rakkaus tapahtuu täällä.

Terveisin, J