Rakkaus on tuonut onnellisen arjen
Olin eilen viemässä tytärtäni rippileirille Savon suunnalle. Pitkän ajomatkan jälkeen olin yötä puolisoni suvun mökillä samoilla nurkilla; soitin hänelle iltamyöhällä kotiin etelään, ja juttelimme helliä sanoja ja kuulostelimme unisia toisiamme puhelimessa kotvan aikaa. Olin kuullut käen ja kuovin laulut, ja kuvasin niitä. Luvuttomasti hauskempaa olisi ollut kuulla ne yhdessä.
Minusta on aina hyvin epämiellyttävää nukahtaa etäällä rakastetustani. Se tuntuu yksinäiseltä ja hukatulta mahdollisuudelta; Jokainen yö, jonka voin hänen vieressään nukkua, on hyvä yö, ja jokainen jossain muualla on huono. Onneksi näitä menetyksiä on hyvin vähän.
Olen miettinyt nyt – kaksi vuotta häittemme ja kohta kuutisen vuotta ihastumisen ja sitten rakastumisen jälkeen – mikä kenties on muuttunut meidän välisemme suhteen laadussa. Kun ajelin takaisin vitostietä, ajattelin, että muutos on tietynlaisen jokapäiväisen arkiyhteyden muodostuminen.
Se on sitä, kun rakastuneena oleminen ja toisesta ihastuminen saa rinnalleen vielä sellaisen jokapäiväisestä elämästä nousevan tottumuksen hyviin asioihin.
Olen ehdollistunut rakkauselämän tuomiin hyviin asioihin. Sitä se on. Samalla tavalla kuin tietää, että hunaja on makeaa, tietää odottaa, mitä toisen kohtaaminen ja toisen lähelle saapuminen tuo tullessaan.
Kun jatkuvan kokemuksen perusteella tietää, miten ihanaa toisen kanssa on, sitä alkaa odottaa ja pitää selvänä ja olennaisena osana elämäänsä.
Jos sitten joutuu nukkumaan yhtenä yönä kaukaisessa sängyssä, se tuntuu kohtalokkaasti kohtuuttomalta, koska arki on paljon parempaa kuin se. Arkiyhteys on lähekkäin olemisen onnea.
Voi miten paljon onnea on ihan vain hänen vieressään olemisessa! SE on sekä ihme että luonnollisin onni kaikista: kehon onni toisen kehosta. Rakkaus on vedon tunnistamista toiseen. Rakkauden arkiyhteys on se vedon todellisuuden tunnistamita satoina ja tuhansina päivinä ja sitä että syvästi tajuaa sen omaksi osakseen.
Kun ajoin etelään, ajattelin myös sitä, kuinka kaihoisalta tuntui moikata tytärtäni leirikeskuksen pihalla ja jättää hänet sinne rippileirilleen. Hän on niin mahtava tyyppi ja mahtavaa seuraa, että tunsin, miten kiva olisi ollut jäädä hänen kanssaan leirille – mietin, että jokainen siellä on aivan kadehdittavassa asemassa, kun saa nauttia hänen persoonastaan.
Niin kuin minä ja niin kuin mekin.
Ajattelin siinä ajaessani, miten onnellista arkea on sekin, miten hyvä yhteys on rakentunut kolmeen suuntaan minun, hänen ja kumppanini kesken. Sekin on tullut arkiyhteydeksi, joka kuuluu elämään. Nämä suhteet, jotka läpäisevät minut ihmisenä, eivät ole jännitteisessä vaan vahvistavassa asemassa toisiinsa nähden.
Sitä en sano ihmeeksi, mutta onnekasta se on. Kun katselen arkiyhteyksiäni, voin sanoa, että asiat ovat menneet hyvin. Vitostiellä, kahdenlaista ikävää ja kaihoa tuntiessani, näin sen harvinaisen selvästi.
Rakkaus on voittoisa. Rakkaus voittaa. Se näyttää versovan onnen arkiyhteyksiä.