Rakkaus on muuttanut aivoni sydämen muotoiseksi, tutkimus kertoo

Kun rakastuin älyttömän syvästi kumppaniini kuutisen vuotta sitten, aloin laittaa merkille erikoisia pieniä asioita ja muutoksia itsessäni, ja siinä, miten havainnoin asioita.

Esimerkiksi aloin huomata kävellessäni jatkuvasti vastaan tulevia sydämenmuotoisia kiviä, lehtiä, varjoja, valoläikkiä ja sydämiä graffiteissa, tägättyinä seiniin, oviin, rakennustyömaiden aitoihin ja niin edelleen. Aloin kerätä niistä satunnaisesti kuviakin. Niitä on kertynyt joitain satoja.

Toisekseen keväät muuttuivat vaikuttavammiksi. Linnut lauloivat enemmän, kuulin ja huomasin. Löysin myös uudestaan kukat, ja aloin kuvata niitäkin kasvaneella innolla, ihan niiden näkemisen ilosta.

Sydämet, linnut, kukat; ne kaikki alkoivat tuntua merkityksellisiltä ja olennaisilta, ja ovat tuntuneet siitä saakka. Tuollaiset romanttiset, kauniit ja aistivoimaiset jutut sopivat mielialaan. Ne sopivat rakastuneen maailmankuvaan, joka minulle aukeni tällaisena.

Erikoista on ollut sitten vuosi vuodelta huomata, että tämä maailmankuva on säilynyt. Tuntuu siltä, että minä olen muuttunut varsin pysyvällä ja pitävällä tavalla kukkaiseksi, linnunlauluiseksi. Sydän on minusta sopivin symboli kuvaamaan ihmisyyttä siten kuin sitä koen.

Tällainen pitkäaikainen siirros omassa persoonan ja maailman välisessä suhteessa, tavassa hahmottaa ympäristöä ja omaa itseä kiinnostaa minua kovasti. Toisinaan törmään tutkimuksiin, joissa kuvataan rakastumisen ja rakastamisen psykologisia ja elimellisiä vaikutuksia.

Tällä viikolla Yle julkaisi uutisen amerikkalaistutkimuksen tiimoilta. Siinä käytiin läpi pitkään rakastuneena olleiden aivoissa tapahtuneita muutoksia. Aivokuvannuksen perusteella näyttää tosiaan siltä, että ihmiset voivat olla rakastumisen huumassa vuosia ja vuosikymmeniä. Kun se jatkuu pitkään, tila muuttuu elämäntavaksi. Näkökulma elämään muodostuu tuosta rakkaudesta käsin.

Ehkäpä minulle käynyt juuri näin. Ainakin tämä on parasta elämää jota kuvitella voin.

Yritin taannoin kuvata ystävillemme, että minusta tuntuu siltä, kuin olisimme kumppanini kanssa kivunneet jollekin rakkauden ylängölle. Rakastaminen on tämä korkea ilmanala ja me vain elämme sen piirissä, ja mietimme, mitäs nyt haluaisimme tehdä ja toisillemme jakaa. Panemme ympäriltä merkille asioita, kauniita ja tunteita liikuttavia erityisesti. Tunteet tuntuvat voimakkaina ja välittöminä.

Rakkaus on, ja me olemme siinä, sellaista tämä on. Toisinaan mietin, onko muilla samanlaista. Mutta käsittääkseni rakkautta eletään henkilökohtaisesti, oman itsen läpi ja se omanlaisensa hassut ja kivat muotonsa kussakin. Tosin sydämiä monet piirtävät tuonne kaupungille, lumisiin autojen ikkunoihin, bussipysäkkien aikataulujen syrjiin, lähijunan laiturin penkkiin, koulun kentän pukukopin vessan oveen, kämmenselkäänsä, farkkutakin hihaan, näkötornin porrasaskelmaan, koivun runkoon, rantakiveen ja ilmaan. Minä myös.