Rakkaus on aina nuori, kun matkustetaan uusiin paikkoihin

Käykö teillekin näin? Olette lomalla. Vieraissa kaupungeissa ja maisemissa rakastettu alkaa näyttää entistäkin kivammalta ja suloisemmalta. Ravintolassa ja kujalla, puistossa, kahvilan tiskillä, merenrannalla.

Vieraat paikat luovat eräänlaisen kehyksen, niin kuin tauluissa hyvä kehystys saa varsinaisen pääasian nousemaan esiin. Jotain sellaista tapahtuu vieraissa kaupungeissa. Siksihän rakastuneet ihmiset ottavat toisistaan kuvia siellä.

Mennä yhdessä vieraisiin kaupunkeihin, rakastaa niissä. Tutut kotiympyrät jäävät ja tilalle tulee uusien paikkojen materiaalinen todellisuus: se, minkä väristä on taloissa käytetty kivi ja rappaus, millaisia näyteikkunoiden koristelut, minkälainen puistopuiden runkojen karheus tai sileys. Vasten niitä toinen erottuu kirkkaammin.

Minun sisälläni vavahtaa mukavasti, kun näen hänet uusissa, vieraissa paikoissa.

Ehkä me olemme itsekin hiukan uusia noissa uusissa paikoissa. Kenties niissä saakin pienen jälkisäväyksen siitä, millaista oli huomata toinen ensimmäisen kerran. Huomata niin, että lumoutui.

Viime matkalla näin hänet ensi kerran seisomassa sen portin kaariholvin alla. Ja näin hänet ensi kertaa siinä maassa puhkeavassa keväässä. Näin hänet ensi kertaa sillä lentoasemalla.

Rakastaminen tapahtuu havainnoissa, huomaamisissa, aistimisissa. Niissä toinen tulee olevaksi. Rakastamiseen syventyminen on tuollaisten asioiden virittämistä, edellytysten rakentamista ja keräilyä.

Voi kysyä, miksi matkustaa yhdessä? Jotta näkisin hänet siinä pikku kahvilassa, voi vastata, rakastamisen näkökulmasta.

Kannattaa mennä yhdessä katsomaan maailmaa, se muodostaa me-identiteettiä. Mutta kannattaa mennä maailmalle myös nähdäkseen toisen siellä jossain. Kokeakseen sen lumoutumisen.