Rakkauden lukemisesta

 

Viikon ajan olen antanut itseni liikkua rakkauden merkkien lukemisen maastoissa. Erityisesti olen halunnut etsiä rakkauden mikromerkkejä – niitä, joita ei ole kirjoitettu isoin kirjaimin. Sellaisia merkkejä, jotka ei roihua eikä pakota pysähtymään. Uskon kyllä rakkauden roihuun ja suoriin rakkauden sanoihin, mutta nyt minua kiehtoo liekit, jotka ulospäin näyttävät pieniltä ja sanat, jotka eivät löydä muotoaan. Olen miettinyt elämää taaksepäin, kuunnellut ja katsellut tässä hetkessä olevaa, sekä kirjoitellut pieneen muistikirjaani huomioita.

Ensimmäinen muistiinpanoni: Matkaan menneeseen, aikaan, jolloin vierailun jälkeen lauantai iltaisin pakkauduimme vihreään Morrikseen. Hän asettui ovelle – pieni, hymyilevä nainen. Auto lipui pihaa hitaasti ja me vilkutimme siskon kanssa  takaikkunasta niin kauan kun hän näkyi, ihan viimeiseen vilkutukseen saakka. Minusta tuntui, että vilkuttamalla hän piirsi ilmaan suojaavan kehän ja siirsi maailmasta kaiken pahan. Ei hän puhunut koskaan paljoa, mutta kaikki näkyi hänessä. Opin lukemaan rakkautta hänen tavasta katsoa, naurusta tai kosketuksesta hiuksiini. Hän pakkasi usein mukaamme itse tekemää leipää. Vaikken leivästä niin välittänyt, mutta siitä, että leipäpakettia avatessa huoneeseen tulvi valtava määrä rakkautta, välitin. Hän on yksi elämäni merkittäviä rakkauden lukutaidon opettajia. Opin senkin, että rakkaus tuntuu.

Samalla kun muistelen häntä, tulee mieleeni lause, jonka kauan sitten kuulin ystävältäni: Rakkaus on käsi, joka hiljaa siirtää kohtalon syrjään. Kirjoitan sen muistikirjaani. Haluan palata lauseeseen uudelleen.

Toinen muistiinpanoni: Istuin kahvilassa ja selaan kirjaa “Rakkaus – Mitä tapahtuu huomenna ?” Kirjassa on eri kirjoittajien pieniä kuvauksia rakkaudesta. Yhdessä niistä kirjailija ja terapeutti Anja Snellman kirjoittaa: Hän on täynnä tunnetta. Siksi hän on rauhallinen. Hänen sisällään velloo. Siksi hän on erityisen keskittynyt. Hän ei levitä käsivarsiaan ja rohmua minua halaukseen, hän ei suukottele minua poskille, hän ei läpsytä kanssani ylävitosia…Läsnäolo huokuu hänestä kuin lämmin valo. Hän hengittää koko olemuksellaan.

Sanat osuvat. Nostan katseeni kahvilassa oleviin ihmisiin. Lämmintä valoa niin paljon.

Kolmas muistiinpanoni: Istun työkaverin kanssa bussissa pitkän koulutuspäivän päätteksi. Puolessa välissä Hämeenlinnan tietä  Helsinkiin, hän soittaa puolisolleen ilmoittakseen, että voi tulla vastaan. Hän puhuu hetken, lopettaa puhelun ja sanoo minulle, että voi miten ihanaa, siellähän se jo odottaa tien vieressä. Omissa rakkauden lukemisen höyryissäni sanon hänelle vähän dramaattisesti: Rakkauden merkkejä. Hän vastaa heti: Niin on. Ja työkaverini osaa lukea niitä, ajattelen.

Muistiinpanoja syntyy pitkin viikkoa, teen monenlaisia havaintoja ja tunnen sisälläni paljon lämpöä. Uskon, että osaan taas lukea rakkautta vähän herkemmin. Taidan jatkaa tätä. En ehkä kirjoita muistiinpanoja, mutta aion pysähdellä ja viipyillä rakkautta nähdessäni ja tuntiessani. Toivon, että uskalla sinäkin. Uskalla pysähtyä ja uskoa, että siitä ajasta ei mene sekuntiakaan hukkaan.