Rakastettuni laittaa lasikengät pirstoiksi
Kirjoitin kerran tekstarin rakastetulleni, joka oli lähdössä matkalle, jotakuinkin niin, että ”jos olisit sana, olisit kaunein lause. Jos olisit puu, olisit kokonainen metsä, täynnä lintujen laulua.” Yritin sanoa, että hän on paljon enemmän kuin olisin koskaan kuvitellut kenenkään olevan. Ennen kaikkea paljon enemmän kuin minä koskaan kykenin ajattelemaan, että kukaan olisi.
Tämä, että toinen on niin paljon enemmän kuin itse osaa odottaa, tekee rakastetusta melkein ylimaallisen. Hän ei mahdu tavallisen puitteisiin. Hän saa aina hämmästymään, ihastumaan, liikuttumaan. Ihmisten parissa sitä tavallisesti toimii normaalin puitteissa, neutraalisti. Rakastettuni sen sijaan on wonderwoman. Hänen voittamaton supervoimansa on ehkä yksinkertaisesti se, että hän on minulle enemmän.
Muistan paljon satuja, jotka ovat tapauskertomuksia ihmisistä etsimässä sopivaa kumppania. Lasikenkään kuuluu juuri oikean kokoinen jalka. Oikea pari päätyy yhteen, oikeat ominaisuudet kohtaavat. Nettitreffailun matching hyödyntää algoritmiikkaa, joka ennustaa taustatiedoista ja muusta datasta todennäköisesti sopivimpia pareja.
Minun pitää kuitenkin sanoa, että itse en ainakaan olisi osannut etukäteen kuvata sitä, millainen on minun rakastettuni. Hän on jotain aivan muuta kuin minun rajatut ja itseeni sidotut ajatukset siitä, millainen voisi olla se ihminen, johon syvästi rakastuisin ja joka muuttaisi elämäni. Jos olisin sanonut sata, hän on tuhat. Jos olisi sanonut, että punainen, hän on sateenkaari.
Hän rikkoi kaikenlaiset oletukseni, ja rikkoo ne edelleen, koska ei mahdu mihinkään oletuksiin. Rakastan häntä kuin hurjaa tuulta ja valtamerta – antautumalla niille, tulemalla vaikutetuksi ja ravistetuksi ja väkevästi hellityksi.
Kaikkiin ihmisiin pitäisi suhtautua vangitsematta heitä oletuksiin. Vuorovaikutus on paljon antoisampaa, kun antaa ihmisille tilaa näyttäytyä omana itsenään. Esimerkiksi omien lasten; sen sijaan, että kuvittelee tietävänsä keitä he ovat ja millaiseen paikkaan he kuuluvat, se tieto on syytä luovuttaa heidän omiin käsiinsä. Heille kuuluu oikeus olla enemmän kuin meidän luulomme.
Tuolla tavalla vapaa pitäisi olla rakastetun. Muuten ei voi olla elämää suurempaa rakkautta.
Tietysti se elämää suurempi pitää kohdata. Siihen voi mennä kauan, ehkä joskus menee liian kauan. Mutta ainakin jos pitää maailmansa kiinni ja kuljeskelee lasikengän kanssa, kuihtuvan pieneksi jää mahdollisuus siihen, että tulisi tuulen tempaamaksi.
Jotenkin sille täytyy aueta ja antaa tila. Että kun katsoo sitä toista sitten kohdatessa, tunnistaa heti, että tuossa ihmisessä on jotain paljon enemmän, jotain selittämätöntä. Hänessä on jotain selittämätöntä ja se on hyvä asia, ja antaa sen repäistä minut sijoiltani. Sitten vapautuu luovaa voimaa. Rakkauden juuret kasvavat siihen syvälle.
Kun ei tarvitse asettaa toista omiin rajoihin, silloin ei toista yritä pienentääkään. Voi ihailla vain suurenmoisuutta, ja hämmästellä.