Rakastettu lounasseurana

Aloitimme talvella italian opiskelun yhtaikaa. Välimeren alueella osataan laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Kielenopiskelun ensimmäisiä verbejä olivat ”syödä” ja ”juoda”. Varsin pikaisesti tuli eteen tietysti myös ”rakastaa”. Syödä, juoda ja rakastaa, hyvä kolmiyhteys.

Rakastavaisten iloihin kuuluu ruokaileminen yhdessä, yhdessä jaettu pöytä, yhdessä murrettu leipä, yhdessä ostetut jäätelöt, yhdessä pidetyt ruokakutsut, yhdessä läpi lojutut pitkät sänkyaamiaiset, yhdessä valitut ravintolat ja yhteiset vuoroin toinen toiselle lahjaksi järjestetyt ravintolaillat, yhteinen nälkä, yhteiset karkit ja yhteiset ruokavaliosuunnitelmat.

Yhdessä syöminenhän on jo lähtökohtaisesti rakastuneiden asetelma: vastapäätä, kasvokkain, silmiin katsoen. Pöydän yli kurottaen toisen kättä ja vielä pidemmälle pientä suudelmaa.

Olen kirjoittanut ruoanlaittamisesta rakastamisena ja huomioimisena ja eroottisena runoelmana toiselle – rakastajat sängyssä nautitulla aamiaisella vastaleikattuja ananaksenpalasia yhteisestä kulhosta haarukoiden, niiden makeutta punniten (ja miten ne aina häviävät makeudessa sille, kuinka makea minun rakastettuni on!).

Haluaisin kirjoittaa myös pienen ajatuksen lounaista.

Lounaat ovat ihana mahdollisuus varastaa arkipäivä rakkaudelle. Lounasta edeltää sopiminen ja viestittely: monelta voitaisiin mennä… oletko jo vapaana… mikä paikka olisi hyvä… mitä siellä on tänään tarjolla… mentäisiinkö kuitenkin jonnekin uuteen paikkaan… no otetaan se-ja-se… missä tavataan… lähden nyt… kohta nähdään, rakas!

Työn keskelle raivatussa tilassa tapahtuu pyrähdys poikki kaupungin. Se on pieni matkustus, jolla on sykähdyttävä päämäärä. Muut ovat toimissaan, kaupunki elää elämäänsä, ja minä liu’n sen läpi kohti rakastettuani.

Tapahtuu kohtaaminen metron liukuportaan päässä, etuovella, keskellä katua, porttikäytävässä, ratikkapysäkillä, aulassa, kulmalla: loppumetrit rientäen ja syleily. Sitten on lounasravintolan oven avaaminen toiselle ja sisään astuminen.

Tässä olemme me, me kaksi olemme tässä yhdessä, tämä pari. Sitten haetaan pöytää – otetaan tänään tuo loosi ikkunaseinältä – ja voin auttaa hänen takkinsa pois ja seurata häntä salaattibuffettiin. Ruoka on jotakuinkin kelvollinen, yleensä kahvi huonoa, mutta seura parhain, ja ajaton aika, joka sen neljänkymmenen minuutin tai tunnin verran on käytössä; se on tavallisen elämän oikeaa onnea.

Kun palaan takaisin, se on minun mukanani, ja olen ravittu paremmin kuin vain ruoalla. Rakkauslounaita! Kohta on kevätvalo kirkkaimmillaan. Lounasravintoloiden ikkunoissa kimaltelee katuhiekan timanttipöly.

Forse si mangiamo il pranzo domani, mio amore.