Rakastan sinua tänäänkin – Rakkaus ei kulu kertomalla
Joskus sanotaan, että rakkaus kuluu tunnustamalla. Saatoinpa aikanaan ajatella niin itsekin. Että se menettää merkityksensä, kun sen tarpeeksi monta kertaa kertoo. Kuitenkin nykyään ajattelen hyvin toisin. Tunnustamalla rakkautta voimme synnyttää sitä entisestään.
Näin aikoinaan humoristisen kuvan, jossa iäkäs pariskunta istuu vierekkäin sohvalla. Yksi kysyy toiselta miksei tämä enää koskaan kerro rakastavansa häntä. Vastauksesi hälle todetaan, että onhan se kerrottu jo kerran ja kuulevansa kyllä jos asia muuttuu. Tavallaan siinä on jotain todella kauniistakin. Sitoutumista. Päätös pysyä yhdessä. Kuitenkin samaan aikaan siinä puuttuu jotain, jota omaan elämääni kaipaan. Toistuva rakkauden kertominen.
Kaipuu toistaa rakkauttaan ei tarkoita tai kumpua epäluottamuksesta tai pelosta. Ainakaan sen ei tarvitse. Se voi kummuta rakkaudesta. Ylitsepursuavasta sellaisesta. Toistuvista hetkistä, joissa näkee miksi toiseen rakastui. Kauniiden piirteiden ja ihastuttavien ominaisuuksien vyöryistä ja onnen tunteista. Se voi kummuta halusta kertoa sen mitä tuntee. Kerta toisensa jälkeen. Sillä sen tuntee ja muistaa. Kerta toisensa jälkeen.
En halua sanoa, että rakkaus, jota harvemmin tunnustetaan olisi yhtään sen heikompaa. Olemme erilaisia ja niin ovat tapamme elää ja tunnustaa rakkauttakin. Jollekin riittää muutamat tunnustukset. Joillekin se syntyy teoista ja toisille aivan muin tavoin. On myös erilaisia hetkiä ja vaiheta. Kausia tunnustaa ja ilmaista. Rakkaus voi kuitenkin olla läsnä. Rakkaus ja sen alinomainen olemassaolo sekä näyttäminen.
Rakkaus ei mielestäni kulu käyttämällä tai kertomalla. Sen merkityksen ei tarvitse vähentyä vaan siitä voi tulla itseään ruokkiva lausunto. Sanat, jotka tuovat ympärilleen yhä enemmän rakkautta. Sanat, jotka on ihanaa sanoa ja kuulla kerta toisensa jälkeen.
Rakkaus. Se ei kulu käyttämällä. Niinpä tahdon sinun tietävän; rakastan sinua, tänäänkin.