Rakastaa minua. Minä elän.

Sain keskelle päivää Rakastan sinua -viestin. Se oli yksinkertainen ja todellinen viesti, ja kallisarvoinen.

Rakastettuni lähetti sen minulle Whatsupissa. Olin menossa käymään lääkärissä, mistä en yhtään pidä. Vanhojen kokemusten takia sairaalan odotustiloissa istuminen saa tuntemaan kosmista yksinäisyyttä. Vaikka tukkeutuneen nenän tutkiminen ei ole mitenkään dramaattista, tunnen epävarmuutta ja hiljaista huolta, pientä lohduttomuutta.

Hän rakastaa minua – se on parasta mitä minulla on tiedossa. En toivo mitään niin kovin paljon kuin sitä. Siksi se kahden sanan yksinkertainen viesti oli kuin nouseva aurinko. Se on viesti elämän puolelta, kun sairaalassa istuu kyseenalaistumassa.

Mikä minä olen? Mikä tomumaja? Olen rakastettu, hänen rakastamansa. Sillä on merkitystä.

Olen viime viikkoina miettinyt sitä, millaisista asioista kokemus minästä muodostuu. Asiat, jotka ovat huomion etualalla ja joihin aikaa kuluu? Sellaiset asiat, jotka ovat erityisesti väkeviä olemisen kannalta? Näiden yhdistelmät?

Rakastan sinua -viesti ihmiseltä, jota itse janoan ja ajattelen ja kaipaan ja rakastan – sillä on merkitystä minuna olemiselle. Se vaikuttaa suoraan kokemukseeni minästä. Olla se, jota hän rakastaa, laittaa minut kartalle. Se nostaa minut asemaan, joka on etuoikeutetuin, mitä kuvitella saatan.

Millaisia viestejä ihminen voi saada, joilla on samantyyppistä eksistentiaalista voimaa? Olet isäni. Olet ystäväni. Olet erotettu. Olet tervetullut joukkoomme. Jotain tuollaista ehkä?

Ja millään viesteillä, millään tunnustamisilla johonkin rooliin ja statukseen ei ole voimaa, ellemme voi uskoa niihin täysin. Jos me toisaalta uskomme niihin täysin, ne kertovat meille vakaan totuuden siitä, keitä me olemme. Tästä voi päätellä, että minä uskon täysin sen, mitä kumppanini minulle viesti. Hän rakastaa minua. Ja koska voin täysin uskoa sen, se tarkoittaa, etten perimmäisesti epäile itseäni sen suhteen.

Minä huomaan asiaa tällä tavalla pohtiessani, että selvästi koen olevani kelpaavainen hänen rakastamakseen. Olen sopiva ja hyvä. Hänen rakkautensa arvoinen. Hän on fantastisinta mitä tiedän, hänen rakkautensa kallisarvoisinta. Hän rakastaa minua, ja minä olen sen arvoinen. Tämä on sisäisesti aika radikaali asia havainnoida.

Joten kun lähdin sieltä sairaalalta tutkimuksesta ja mietin työpaikalle palatessani tätä edellä mainittua, havahduin taas kirkkaasti siihen, että se, miten olen, heijastelee tätä kokemusta hänen rakastamanaan olemisesta.

Siksi kävelen reippaasti ja nautin pyörällä ajamisesta kaupungin halki, siksi kävelen portaat kuudennen kerroksen toimistolle kaksi rappua kerrallaan enkä käytä hissiä, ja antaudun ajattelemaan mahdollisimman paljon ja koetan elää vakavasti kaikin aistein – koska hänen rakkautensa on niin kallisarvoinen ja elämänvoimainen, että minäkin koetan elää itsessäni sitä kaikkea elämänvoimaista.

”Rakastan sinua” tarkoittaa minulle siis myös että ”sinä olet juuri sinä”. Minä olen juuri minä. Hän saa minut tuntemaan, että olen parhaimmillani omana itsenäni. Hän on huomannut minussa erityistä.

Kun hän sanoo, näyttää, osoittaa, koskettaa sen minussa, minäkin huomaan sen itsessäni, ja haluan säilyttää ja elää sitä läpi. Rakastaa minua. Minä elän.