Pysy aina pikkuveljenä – pysy elämässäni

Vain elämää- sarja on mainio. Arvostan sitä, että suositut artistit avaavat myös elämänsä vaikeita asioita. . Kun menestyneillä julkkikisillakin on elämän varjopuolet,  on jotenkin helpompi katsoa myös oman elämän vaikeuksia.  Syviä tunteita on jokaisella, moni on vain tottunut peittämään ne: Piilottelemaan kaikista kauneimman ja tärkeimmän osan itsestään. Hullua.

Viime perjantaina Ville-Gallen Pysy aina pikkuveljenä teki  minuun vaikutuksen. Ville-Galle kertoi, että välit pikkuveljeen ovat poikki ja hän kaipaa veljeään. Katsojana tuli sellainen olo, että toivottavasti pikkuveli kuuntelee tämän ja välit korjaantuvat. 

Biisin myötä mietin omia sisaruksiani ja omia lapsiani – noita tappelupukareita. Tapaan sisaruksiani liian vähän ja ikävöin niitä aikoja, kun lapsena kinastelimme, kuka sai eniten karkkia. Vaikka olin muuten huono puolustamaan itseäni, sisaruksille sain sanottua, ettei tämä ole reilua. Sisarussuhteet opettavat meille puolustamista, kateuden sietämistä ja jakamista (toki paljon muutakin). Myös sietämään ulkopuolisuutta ja erillisyyttä, jotka ovat itseasiassa aika tärkeitä asioita. Kaikissa piireissä ei voi olla sisällä ja parisuhteessa on väistämätöntä olla myös erillinen yksilö.

Elämämme pisimmät suhteet valmentavatkin meitä parisuhteisiin. Minäkin  menin naimisiin siskoni ikäisen miehen kanssa.

Elämämme pisimmät suhteet valmentavatkin meitä parisuhteisiin. Minäkin  menin naimisiin siskoni ikäisen miehen kanssa. Terapiatyötä tehneenä olen huomannut, että tämä on itseasiassa aika yleistä: Ihmiset pariutuvat sisarustensa ikäisten ihmisten kanssa. Merkillistä, sillä ei kai ihmisen iällä nyt luulisi olevan niin suurta merkitystä. Muutenkin on kiinnostavaa havainnoida muistuttaako kumppani muiltakin ominaisuuksiltaan sisaruksiamme. Se mihin on tottunut, siihen me helposti hakeudumme. 

Lastensa tappeluiden selvittämistä kyllästyneet vanhemmat voivat olla iloisia siitä, että lapsella on joku jonka kanssa kinastella. Riidat myös usein lähentävät – tai ainakin silloin kun ne selvitellään ja pyydetään anteeksi. Koska lapsuuden riitelymallit usein toistuvat aikuisuuden parisuhteissa, olisi siksikin tärkeää oppia riitelemään jo lapsena, oppia sopimaan jo lapsena ja oppia jotenkin osoittamaan, että olet minulle tärkeä. Painiminen esimerkiksi on hyvä tapa päästä lähelle ja ottaa rennolla otteella mittaa siitä, kumpi meistä voittaa tänään. Siinä saa myös hyvän fyysisen kosketuksen ja oppii sietämään ja nauttimaan toisen ihmisen läheisyydestä. Luonteva fyysinen kontakti ja  läheisyys ovat yksi elämän suurimmista voimavaroista ja stressin poistosta. Kyky olla lähellä toista ei kehity, jos ei ole ketään ketä lähellä voi olla. 

Kiitos sisarukset kun tappelitte mun kanssa silloin joskus!

 

Lämpimin terveisin,

Minna Tuominen