Pikkuasioiden tekeminen ja kukkien istuttaminen on rakastamisessa tärkeää

Tänään vaihdoin rakastettuni polkupyörän katkenneen vaihdevaijerin uuteen. Toisekseen kävin ostamassa taimia pihamaan suureen kukkapenkkiin, jonka olin ideoinut. Ajattelen sen kukkaan ehdittyään tuottavan paljon iloa meille.

Ilo alkaa jo, kun seuraan penkin istutusten kehittymistä ja ensimmäisiä nuppuja, nuppujen aukeamisia, teriöitä, perhosia niissä – ja kun jaan innoissani huomioitani rakastetulleni. Pyörän vaihdevaijerista on iloa vielä aikaisemmin, huomenna, vauhdin huumaa hänelle.

Tällaiset pienet arkiset askareet ja tekemiset ovat rakastamisen ruisleipää. Ne ovat rakastamisen moreeni. Rakastamisen punamultamaali. Rakastamisen kantatieverkosto.

Mitä enemmän ajattelen rakastamista, sitä enemmän minun tekee mieli istuttaa kukkia.

Erään kerran vuosia sitten, kun olin vasta palavasti rakastunut rakastettuuni, kirjoitin hänelle viestiin, että jos hän katsoo ikkunasta ulos torille, se on täynnä punaisia neilikoita. Ne ovat puhjenneet lumen keskelle minun askeliini, kulkiessani siinä ja häntä ajatellessani.

Olen rakastunut, joten näen kukkia kaikkialla. Niitä on kaikkialla! (Rakastettuni kylvämät orvokit ovat levinneet matoksi pihan rinteelle ja sen kallioiden kupeisiin.) Niin kuin rakastaminen on arkea, kukatkin ovat. Tästä näkökulmasta arki on ihanaa!

Olen pohtinut viime aikoina paljon sitä, miten arvokasta minkäkinlainen tekeminen on. Rakastettuni on kannustanut minua esittäessäni idean siitä, että voisin käyttää aikaani enemmän yksityiskohtien tarkastelemiseen: esimerkiksi sen katselemiseen, miten tuuli vapisuttaa olemattoman pieniä lehtiä rantahiekassa kasvavassa matalissa kasveissa. Kun sellaiseen ohjaa huomiotaan, havaitsee loputtomat määrät kaunista, ja sen alkaa ottaa tosissaan, osana omaa elämäänsä.

Toinen juttu on tuo käsillä tekeminen. Vaihdevaijerin vaihtaminen on melko vähäinen juttu, mutta tarjoaa kyllä tilaisuuden ruuvailla auki, pujotella ja kiinnittää, tarkistaa ja säätää ruuveista ja vetimistä. Se on konkreettista, käsinkosketeltavaa suhdetta maailmaan. Apua rakastetun pulaan.

Minusta tuntuu, että tällaista tekemistä tarvitsee voidakseen hyvin. Kuten ruoanlaittokin, jossa yhdistyy sekä kauniiden asioiden tarkastelu (vihannekset, marjat ja hedelmät esimerkiksi) sekä käsillä tekeminen. Ja rakastetun kanssa jakaminen.

Joten ruisleipää, moreenia, punamultamaalia, kantateitä.

Ja siperiankurjenmiekkoja, unikoita, krasseja, ukonhattuja, päivänkakkaroita, joita tänään istutin. Ne ovat penkissään tuolla ja levittävät juuriaan. Sellainen mieli minulla on rakastamisestakin. Haluan että se kasvaa ja kukkii vahvasta mullasta.

Ihminen on sitä, mitä tekee. Ehkä tuollaisessa väittämässä on peränsä.