Kolme varjoani: pelkuri, kyseenalaistaja ja pettäjä
Innostuva pelkuri, joka pakenee paikalta
Olen innostuja, jonka vauhti on alussa kovaa. Se, joka väittää uskaltavansa, tietää paremmin ja korottaa äänensä yli muiden. Sisääni kätkeytyy kuitenkin pelkuri, joka tosipaikan tullen väsyy ja pakenee. Tarvitsen kipeästi rohkeutta elää niinkuin uskon. Mutta pelkään paljastaa sisimpääni ja ottaa riskejä. Epäonnistua ja olla heikko.
Olen mestari suojautumaan sanojen taakse. Osaan puhua vaikka kolmen puolesta ja tarvittaessa näyttelen sujuvasti oman, hänen ja terapeutin roolit. Parhaimmillaan sanoitan jotain tärkeää ja avaan uusia väyliä. Pahimmallaan vain nostan itseäni ja suljen sisimpäni. Miten äänekäs ehdottomuuteni voisi muuttua sitkeäksi uskollisuudeksi?
Kriittinen kyseenalaistaja, joka on jämähtänyt vanhaan
Pohdiskeleva puoleni harkitsee ja tarkastelee asioita eri kulmista. Kun järkeni hallitsee, haluan olla varma. Luottamuspula syntyy, kun vaaditaan vakuutteluja ja lupauksia. Vaikka eihän luottamusta sanoin takaisin voiteta. Epäilyksen syöpä kalvaa sisintä ja etsii todisteita sille, että minua ei rakasteta. Että jään sivuun, toiseksi.
Kriitikko suojaa itseään haukkumalla toista. Jos valokeilassa ovat toisen virheet, niin ehkä minä pääsen pälkähästä. Negatiivisuus ja ongelmakeskeisyys suojaa hyvältä. Se on tuttua ja turvallista. Parhaimmillaan löydän uusia tulokulmia ja korjaan virheitäni. Pahimmillaan löydän vain lisää ongelmia ja hukun omaan kielteiseen yksinäisyyteeni. Miten sisäinen kriitikkoni voisi löytää luottamusta ja toivoa?
Kateellinen pettäjä, joka jättäytyy ulkopuolelle
Löydän itsestäni myös rakkauden nälän ja hyväksynnän kaipuun. Mutta sille ei mikään riitä, joka itseään ei rakasta. Kaikkein vaikeinta on kohdata tätä haavoittunutta ikävöijää. Kateellista, sitoutumiskyvytöntä pettäjää. Hän lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista saadakseen haluamansa. Vain hyljätäkseen omassa riittämättömyyden kivussaan.
Kuinka osaton, vaille jäänyt hän onkaan, kun hylkää kaikkein läheisimmän. Ohittaa rakkauden, joka olisi tarjolla valiten ulkopuolisuuden ja kodittomuuden. Parhaimmillaan hän kurottautuu toisiin maailmoihin rakentaen ikävällään siltoja myös toisille yksinäisille. Pahimmillaan hän leijuu kuin höyhen ilmassa, irrallisena ja näennäisen vapaana, jättäen jälkeensä haavoitettuja sydämiä. Miten etäinen ikävöijä voisi löytää oman mittaamattoman arvonsa?
Valo näyttää varjon, keskeneräisyyteni ja haavani, pimeyteni. Nämä kolme varjoa elävät minussa: kieltäjä, epäilijä ja pettäjä. Hiljaisen viikon ikuiset hahmot. Opettelen sitä, miten tulen niiden kanssa toimeen. Miten kohtaan varjoni.