Parisuhdeviikon teema #kiitollisuus

Kataja ja Väestöliitto ovat pitäneet koko viikon yllä parisuhdejuttuja. Itsekin liityn nyt päivän teemaan, kiitollisuuteen. Olen kirjoittanut aiemminkin tästä aiheesta, kuinka kiitollisuus voi räjäyttää mielen.

Mutta kiitollisuus kuten rakkaus on yksi elämän tunteista. Mielestäni kaikille tunteille on annettava tilaa, jos jokin ahdistaa tai ärsyttää, nekin tunteet on tunnettava yhtä täysillä. Muuten niistä ei niin mukavista tunteista kasaa eteensä muurin, josta kukaan ei pääse läpi.

Kiitollisuutta voi lisätä ja siitä onkin vinkkejä paljon täällä. Ja tätä kannattaa erityisesti harrastaa pikkulapsiperheessä, muuten erot kasvavat suuriksi töissäkäyvän ja kotonaolevan välille. Kiitollisuuden tilalle kasvaa kateus, toisellle omasta ajasta ja toiselle lapsen kanssa vietetystä ajasta. Silloin minusta auttaa erityisesti ajatus, että onni on tässä. Sehän on sellainen itsestäänselvyys, joka saattaa kuulostaa siltä, että ei saa haaveilla tai tahtoa muuta kuin mitä on tässä ja nyt. Joskus turhautuneisuus ja ärtyneisyys saa haaveilemaan parempaa kuin tämä arki ja tuo sama ihminen ja nämä samat riidat. Kun vain loska vaihtuisi lämpöön ja pyykkivuoret präniköiksi säilytysjärjestelmiksi. Niinpä. Sitten olisin onnellinen. Sitten olisin kiitollinen. Sitten en olisi ärtynyt.

Onni on tässä, sanoo mietelause ja tuijotat pyykkikasaa. Ei saa haaveilla paremmasta. Ei se niin mene. Eikä liene uutinen, että ärsyttäähän se ihmistä auringossakin ja uusien sisustusratkaisujen äärellä. Mutta ota tunteiden tuoma viesti tosissaan. Tee haaveesta suunnitelma, mutta keitä kahvit ja juo kupponen kuumaa sen pyykkikasan päällä. Onni on myös tässä. Ei onni harjoittelemalla kulu. Osaat olla sitten onnellinen, kun haaveet toteutuu, mutta elämä ei ole mennyt ohi sitä odotellessa.

Tällaisestahan siis voisi olla vaikka kiitollinen: kosteusvahinkopakolaisina teemme  joka ilta peitoista perheelle oman teltan, eikä ole olemassa mitään muuta.