Parisuhdetekovikainen ei sovi kenellekään?
Tiedättekö, mitä hölmöä olen joskus kuullut. Että koska olen terapeutti ja muu ihmissuhde”asiantuntija”, olen takuulla hyvä parisuhteessa. Jepjep. Ja naurunaama perään. Olen eronnut ja parisuhteissani mokannut vaikka kuinka monta kertaa. Siksi minua parempi parisuhde nyt kiinnostaakin. Olen oppinut viime vuosina tosi paljon, sen kyllä myönnän ja jotain osaan siirtää jo käytäntöönkin. Mitä parhaana opettajanani on toiminut kohta puolitoista vuotta elämässäni ollut mies, joka puhuu. Hän ei pelkää mitään aihetta vaan katsoo suoraan ja sanoo minullekin: ”Puhu”. Ja minä puhun.
Mikään ei ole vapauttavampaa kuin heittäytyä omassa parisuhteessa täyteen ihmisyyteen. Puhua kaikesta, mikä huolettaa, ärsyttää, surettaa ja ilostuttaa. Olla tyhmä, lapsellinen ja kaikkea muutakin. On mahtavaa saada elää toisen kanssa pelotta. Kun toinen on niin rohkea, ettei hän kaadu, vaikka mistä puhuisin. Vaikka sanoisin, että: ”Tää on nyt tässä eikä tästä mitään tuu”, toinen voi todeta, että: ”Selvä ja mitä sitte – puhu siitä”.
On kauhean vaikeaa olla vaikea, kun toinen ei anna itselleni mahdollisuutta tuntea, että olen vaikea. Päinvastoin. Miehen mielestä olen helppo, koska näytän tunteeni ja puhun. Minua on ennen sanottu hankalaksi, vaikeaksi, onpa jopa todettu, että olen saatanasta, kun olen ottanut asioita puheeksi ja kaivanut niin kauan, että kissa on nostettu pöydälle.
On ollut ihana kokea itsensä ihan uudella tavalla. En saa enää sitä samaa vanhaa palautetta, joka kertoo, että minussa on joku parisuhdetekovika. On hassua olla toiselle luotettava juuri näin. Kun en pysty olemaan puhumatta, varsinkin kun puhumista millisti houkutellaan, herättää se kyseisessä miehessä luottamusta. Ja minä luotan, koska asia on meidän kesken täsmälleen samoin myös toisinpäin.
Kai se niin on, että parisuhdetekovika on ihan kukkua. Yhdelle sopii yksi tyyli ja toiselle toinen. Ja kun tyylit kohtaavat, tulee vaikeasta helppo ja jopa kirsikka kakun päälle, se jota on odottanut, mutta ei koskaan uskonut löytävänsä.