Pahinta on syyllisyys käyttämättömästä mahdollisuudesta

Mielestäni välttämättä haastavinta lapsiperheessä ei olekaan se, ettei omaa aikaa ole, vaan se, että käsissä oleva aika tuntuu niin arvokkaalta, että sen tuhlaaminen ahdistaa.

Kun lapsi nukahtaa, vanhemmat tietävät, että nyt on käytettävissä omaa aikaa. Oikealla hetkellä se on mahtavaa.  Esimerkiksi tällainen tilanne on sellainen, kun aurinko paistaa, ollaan kaupungilla ja edessä on vapaa terassi.  Se on mahtavaa tällaisella hetkellä, koska on selvää, että parasta mitä ajalla voi tehdä on mennä terassille. Mutta entä ne muut kerrat?

Tämä on ehkä vaikein asia koskaan lapsiperheessä: olla valppaana juuri sillä hetkellä, kun oma aika on käsillä. On tehtävä sekunneissa päätöksiä. 

Silloinhan iskee sellainen kaamea paniikki, että nyt on luettava romaani, siivottava kaapit, siemailtava rauhassa kahvikupponen, selailla lehtiä,  maksaa laskuja, hoidettava parisuhdetta, haaveilla ja katsoa kaikki katsomatta jääneet leffat.

Ja entäs jos erehtyy tarttumaan kännykkäänsä, on hetki ohi ennen kuin on yhtään omaa ajatustaan ehtinyt edes ajatella, saati toteuttaa.

Tämä on ehkä vaikein asia koskaan lapsiperheessä: Olla valppaana juuri sillä hetkellä, kun oma aika on käsillä. On tehtävä sekunneissa päätöksiä. 

Haaste lienee siinä se, että asettaa niin kovia tavoitteita, ettei niitä ikinä saavuta ja sitten pettyy. Aika, joka on ollut käytettävissä ei virkistä, vaan ärsyttää. Ehkä sitä siis voisi olla tyytyväinen vain siitä, että lapsi nukkuu ja se on hänelle hyväksi.  Ja jos ei  muuta niin pakkautuisi yhdessä sohvalle ja koskettaisi toista. Kaikki muu siitä edespäin on plussaa.

Terveisin, Ulla Oinonen