Ovatko kaikki hyvät miehet varattuja?
Miksi kauniit, koulutetut, mukavat naiset eivät löydä itselleen miehiä? Siksi, että kaikki hyvät miehet ovat varattuja. Tässä väittämässä on jotain niin häiritsevää, että haluaisin yrittää liikutella sen perusteita ja katsoa, että saako sitä edes vähän toiseen asentoon.
Hyvän miehen määrittelyssä turvaudun tutkimustietoon. Väestöliiton tutkijan Anna Rotkirchin mukaan naiset valitsevat sitoutumishaluisia ja turvallisia perheenisiä. Sen lisäksi koulutetuilla miehillä käy parempi flaxi. Eli hyvä mies on näin määriteltynä riittävän koulutettu, sitoutumishaluinen, turvallinen. Perheenisä viittaa mahdollisesti juuri tuohon turvallisuuteen ja kykyyn sitoutua. Tämän kaltaista määrittelyä vähän eri maustein olen kuullut yleisestikin naisilta ja oikeastaan itsekin olen aika samoilla linjoilla.
Kun blogitekstini miettiminen oli kuumimmillaan, postiluukusta kolahti sunnuntain Hesari, jossa oli laaja artikkeli, joka lähestyi asiaa päinvastaisesta suunnasta. Yli 200 kunnassa Suomen 313 kunnasta miesten määrä ylittää naisten määrän 20-69 -vuotiaiden ikäryhmässä. Miesten ylitarjonta on kymmenissä kunnissa samaa luokkaa kuin Kiinassa, mutta meillä ei ole vielä laadittu kansallisia hätäohjelmia väestökatastrofin torjumiseksi, vaikka ehkä pitäisi. Suomessa on siis valtavat määrät vapaita miehiä, jotka eivät löydä itselleen puolisoa. Artikkeli tarjoaa selitykseksi mm. maatieteellistä ja koulutuksellista epäsuhtaa. Eräs artikkelia varten haastateltu mies toteaa: ”Ehkä jotkut naiset lähtevät myös parempien miesten perään..”. Niin ”parempien” eli niiden hyvien miesten. Artikkelista tuli mieleeni eräs toinen väittämä: ”Naisille ei kelpaa tavallinen mies”.
Koska en ole yhteiskuntatieteilijä vaan psykologi ja psykoterapeutti, tarkastelen näitä kahta eri näkökulmaa ja väittämää ammatistani käsin. Hämmästyttävällä tavalla ne näet muistuttavat erästä tyypillistä pariterapiavastaanotolla esiintyvää asetelmaa: On nainen, joka on tyytymätön parisuhteeseensa ja mieheensä. On mies, joka kokee, että vaimolle ei riitä mikään, että hänen pitäisi olla ihan toisenlainen.
Tiedän, että parisuhdetta ja rakkautta kaipaavista naisista on sietämätöntä kuulla, että he olisivat vaativia. Onko rakkaus tai yhteys toiseen ihmiseen muka liian vaatimista? Onko mikään ihme, että yhteydettömyyden, kohtaamattomuuden ja yksinäisyyden myötä tulee epätoivoiseksi, turhautuneeksi, vihaiseksi? Ei ole. Itseasiassa vaatiminen ja vihaisuus ovat tyypillisiä reaktioita yhteydettömyyteen. Niinhän lapsetkin tekevät kun kaipaavat yhteyttä: Huutavat ja vaativat, jotta vanhempi tajuaa ottaa syliin. Ja parisuhdekysymyksissä reaktiomme ovat hämmästyttävän paljon samanlaisia kuin lasten reaktiot! Niin tosiaan, vanhempi ehkä tajuaa, mutta mies ei. Ymmärrettävästi ei. Miehille näet tyypillisempiä reaktioita yhteydettömyyteen (miltä mm. vaatiminen, kriittisyys, tyytymättömyys, vihaisuus tuntuvat) ovat vetäytyminen ja välttäminen. Ja niinhän he tekevätkin. Miehet tulevat vähäpuheisiksi, häipyvät parien treffien jälkeen, varovat sitoutumista, kääntyvät työn, alkoholin tai harrastusten pariin. Niin parisuhteessa kuin parisuhdemarkkinoilla kaksi kaipaavaa eivät kohtaa.
Tiedän yksinkertaistavani ja kärjistäväni monitahoista ilmiötä. Mutta nuo väitteet ovat kilpiä, jotka estävät meitä näkemästä niiden takana olevia ihmisiä. Siksi pyydän teitä laskemaan ne edes hetkeksi.
Kollegani kertoi katsoneensa Amerikan Treffit alttarille -ohjelmaa. Tarina meni suunnilleen näin: Ohjelmassa oli pari, jonka nainen totesi heti uuden puolisonsa nähtyään, että mies on ruma ja epäkiinnostava eikä hänen tyyppiään. Mutta kuten sadussa, tämä ruma mies ei pelästynyt, vaan jaksoi pysyä rauhallisena tinttaroivan ja kuohahtelevan puolisonsa rinnalla. Nainen oli kokenut kovia aikaisemmassa elämässään. Mies sitä vastoin oli kenties elänyt elämän, jossa oli onnistunut säilymään luottavaisena. Ja kuinka ollakaan, ohjelman edetessä tuo kriittinen ja kiukutteleva nainen alkoi rauhoittua. Mutta mikä vielä hämmästyttävämpää, tuo ruma mies alkoi komistua naisen, mutta myös katsojien silmissä. Viiden viikon jälkeen he halusivat jatkaa avioliittoaan. Koska sadut kuvaavat monin tarinoin todellisuutta, tästäkin tarinasta on olemassa useampiakin satuversioita. Kaikki ovat yhtä totta. Ja mikä olikaan sadun ja tämän blogin opetus? Kukapa meistä ei haluaisi tulla nähdyksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi epätäydellisenä suojaustemme takaa? Kukapa meistä ei kaipaisi turvallista toista rinnallemme? Prinsessa ja sammakko. Kaunotar ja hirviö. Voisiko olla, että kaikki hyvät miehet eivät sittenkään ole varattu? Kenties elämän langettama loitsu on vaan verhonnut heidät joksikin muuksi, kunnes…
Lähteet:
Katja Kuokkanen: Yksin jääneet. Helsingin Sanomat sunnuntaina 15. toukokuuta 2016. Viikko 19. N:o 130. s. C1-C3.