On hyvä löytää onnea ja kauneutta myös yhteisestä arjesta
Syksy on täällä taas ja sen myötä myös arki. Ihana ja arvokas arki. Moni pelkää arkea, erityisesti parisuhteessa. Sen mahdollisesti toistuvaa monotonisuutta ja yllätyksettömyyttä. Minä kuitenkin rakastan arkea ennen kaikkea parisuhteessa.
Lomat ja matkat ovat ihania. Yksin sekä kumppanin kanssa. Arki on kuitenkin se, jota parisuhteesta olen aina eniten kaivannut, kun en ole sellaisessa ollut. Oikein sellaista tavalliseksi ja ihanalla tavalla tutuksi muodostunutta arkea. Rakastan niitä hetkiä, kun istutaan eri puolilla huonetta omia puuhaillessa. Rakastan sitä tunnetta, kun huitelen omilla menoillani, mutta tiedän, että hän on siellä jossain. Hän on osa elämääni tänäänkin, niin kuin minä myös hänen. Rakastan sitä, kun toista ei tarvitse enää jännittää ja hänen olemassaolonsa tuntuu ihastuttavalla tavalla lähes itsestäänselvältä.
Kenties se on jossain määrin juuri se itsestäänselvyys, joka arjessa joskus pelottaa. Se, että toinen alkaa pitämään minua, tai minä häntä, niin itsestäänselvänä, ettei muista enää olla kiitollinen. Ettei pahimmillaan muista enää edes niitä syitä yhdessäoloon lainkaan. Ymmärrän sitä pelkoa, enkä voisi väittää, ettenkö joskus pelkäisi samaa itsekin. Näen kuitenkin useammin itsestäänselvyydessä vahvampana sen kauneuden. Vakan luottamuksen siihen, että toinen on siinä huomennakin. Ajatuksen, että olen hänet ansainnut samoin kuin hän minut. Tunteen, ettei tarvitse pelätä. Se on huojentavaa ja vapauttavaa.
Toinen arjen kauhu on varmaan tavallisuuden ja rutiinien tuoma tylsyys. Tunteiden mahdollinen harmaantuminen, kun aina ympäristö ei tarjoakaan uusia kokemuksia ja niiden tuomaa tunteiden ilotulitusta. Ymmärrän sen pelon oikein hyvin. Kaipaan itsekin elämääni alinomaan vaihtelua. Huomaan eläväni muutoksista ja uutuudenviehätyksen tunteista. En siis voi missään nimessä väittää, ettenkä pelkäisi arjen tylsyyttä joskus itsekin. Kuitenkin, juuri sen vuoksi että elän muutoksesta, luon elämääni alinomaan yhtä jos toista uutta. Arkeni parisuhteeni ympärillä ei koskaan näytä samalta kuin muutamaa kuukautta aiemmin. Se tuo väistämättä muutoksia myös suhteeseemme. Erilaisia tapoja jakaa sekä elää arkea yhdessä. Aina muutosten ei siis tarvitse syntyä juuri suhteesta ja sen muutoksista voidakseen tuoda muutoksia kuitenkin myös siihen ja sen mahdolliseen tunteiden tasaantumiseen.
Elän muutoksista ja tunteiden ilotulituksista. Parisuhteessa, siinä jokapäiväisen elämäni kannalta kenties lähisimmässä ihmissuhteessa, rakastun kuitenkin ennen kaikkea tavalliseen ja rutiininomaiseen arkeen. Se on kuin ankkuri muuten myllertävässä maailmassani. Siellä ihastun pysyvyyteen ja tasaisuuteen. Palan onnesta arkisten askareiden äärellä ja kietoudun tasaisuuteen, kuitenkin pyrkien pitämään samalla huolen siitä, ettei tukahduttava tunteiden tylsistyminen tai vaaralliseksi muotoutunut itsestäänselvyytenä pitäminen pääsisi hiipimään suhteeseen. Pidän kiinni itsestäänselvyytenä pitämisen kauneudesta, mutta muistutan itseäni myös siitä kuinka suhde on jokapäiväistä lahjaa, josta on hyvä olla kiitollinen ja, jonka eteen tehdä töitä. Annan muun elämäni vaihtuvuuden tuoda muutoksia myös suhteen arken sekä rakennen sille muutoksia yhdessä kumppanini kanssa. Suhteen ensimmäisissä hetkissä ja yhteisissä lomissa on oma kauneutensa, mutta arki on se, jossa suhde kasvaa kokonaiseksi. Se on se, missä suhdetta eniten todeksi eletään.