On helppoa juhlia, jos kumppani on viisas

Olimme juhlissa tänään, veljeni tekemän dokumenttifilmin ensi-illan jälkeen. Olimme siellä kaikki: minä, rakastettuni ja lapseni, ja kaikki muut juhlijat, sukulaiset ja tuttavat ja lukuisat tuntemattomat.

Tällaiset tilanteet ovat niitä, joissa syntyy ristiriitoja ja riitoja tai onnellisuutta. Klassiset tilanteet.

Onnellisuutta syntyi, monella tapaa. Oli hauskat juhlat, paljon monia keskusteluja eri puolilla huonetta, ja aika ajoin katselin sinne, missä rakastettuni ja lapseni seisoivat puhelemassa vuolaasti keskenään. Kun meidän katseemme kohtasivat, rakastettuni lähetti minulle lentosuukon.

Kävelimme yhdessä loppuillan Helsingin läpi metrolle, ja lapset lähtivät omaan suuntaansa, me toiseen. Kotimatkalla kävimme läpi kaikkea sitä, mitä he olivat keskenään puhuneet ja mitä ajatuksia se nosti mieleen.

Kun siinä kuljettiin, minä ajattelin mielessäni, miten paljon rakastan kaikkia heitä, ja miten syvästi iloinen olen siitä, millaisen suhteen he ovat keskenään rakentaneet.

Ja sitten mietin, että on todella liikuttavaa havahtua uudestaan ja uudestaan siihen, että voi luottaa kumppaninsa aikuisuuteen, persoonaan ja viisauteen siinä, miten hän vie eteenpäin tuollaista haastavaa ja monimutkaista suhdetta.

Liikutuin, ja ajattelin tätä.

Rakkaussuhde on avautumista, antautumista ja kaikkea tuota, koska se on myös turvaa. On jokin turvan tunne, joka vie kaikkea eteenpäin. Vaikka siihen syöksyttäisiin kuinka päistikkaisesti, se on siellä. Lähtökohtaisesti on oltava olemassa luottamus toiseen ihmiseen ja sen luottamuksen muodostama turvallisuuden piiri.

Parisuhde on ehkä sitten tuon muodostuneen rakkaussuhteen elämistä arjessa, eli joka päivä, kaikissa vastaan tulevissa tilanteissa. Jos on onnekas, ja jos onnistutaan etenemään oikeilla, tarpeellisilla tavoilla, alkuperäinen luottamus ja turvan tunne säilyy, kehittyy laajemmaksi ja vahvistuukin entisestään.

On sanomattoman arvokasta, että voi olla turvassa toisen kanssa. Tarkoitan, että voi olla sisäisesti turvassa, omana itsenään, oman elämänsä asioiden äärellä turvassa toisen kanssa.

Se tuntuu hyvältä. Luottamus tuntuu hyvältä. Syvän, elämää kannattelevan turvan kokemus omassa rakastetussa tuntuu kallisarvoiselta, korvaamattoman hyvältä.

Eikö juuri näin pitäisi ollakin? Eikö tämä olekin juuri se, mitä ihmisen olisi syytä saada odottaa itselleen rakastaessaan ja jakaessaan toisen kanssa kaiken, mitä on?

Tuollainen rauhallinen luottamus ja turva, jota toinen ihminen kykenee luomaan, on ravitsevaa. Se on paras kasvun alusta, mitä on. Sellaisen ihmisen kanssa voi olla vaivaantumatta, luontevasti, vapaana.

Kun ajattelen, millaista oli katsoa rakastettuani noissa juhlissa ihmisten lomassa, keskustelemassa lasteni kanssa, tunsin, miten rakkauteni häntä kohtaan syveni taas yhden päivän verran lisää. Kiitos hänelle tästä. Niin sydämellinen ja fiksu ihminen.

 

Terveisin JK