Oman elämänsä raunioissa

Tavarat on kannettu uuteen asuntoon. Katsot laatikkoröykkiöiden keskeltä tuttuja esineitä vieraassa paikassa. Kaikki tuntuu vieraalta, väärältä. Ei sen pitänyt mennä näin. Ilta kääntyy jo yöksi, muttet siirry sänkyyn. Et pysty. Tiedät, ettei siellä nuku enää ketään toista. Mielummin istut vain hiljaa, oman elämäsi raunioissa.

Kun suunnitelmamme, unelmamme ja arkemme romahtavat ympäriltämme, tuntuu helposti kuin niiden rauniot vangitsisivat meidät sisällensä. Mutta oikeasti ne antavat ympärillemme tilaa. Kaikelle. Kasvulle, joka ei entisessä arjessa olisi onnistunut. Uusille mahdollisuuksille, kokemuksille ja seikkailulle. Kestää vain nähdä se kaikki. Täytyy odottaa, että romahduksen jäljiltä syntynyt pöly ehtii viimein laskeutua.

Jotain täytyisi hankkia, kun puolet omaisuudesta puuttuu. Ehkä jotain oikeasti oman näköistä. Vapauttavaa ja uudistavaa. Katsot tyhjiä koloja asunnossa ja mietit, että ehkä tästä sitten kuitenkin vielä kodin saa. Ja elämän.