Oletko unohtanut oman arvosi ihmissuhteiden myrskyissä?
Onko ihmissuhteiden rypyt ja vastoinkäymiset saaneet epäilemään omaa arvoasi? Niin tuppaa surullisen monelle meistä usein käymään. Tarpeeksi monet hylkäykset tai satuttavat kommentit saavat toistamaan tuon saman myös itse itselleen. Tulee tunne, ettei ole rakastettava tai haluttava. Herää epäilys tai usko omaan riittämättömyyteensä ja epäkelpoisuuteensa.
Kerran, kun kerroin kuinka vastenmieliseksi vastoinkäyminen ihmissuhteessa sai minut itseni tuntemaan, totesi siskoni jotain oleellista. Hän totesi suurinpiirtein näin:
“Sulla ei koskaan saisi olla tuollainen olo. Ennemminkin sun tulisi ajatella, että hulluhan se toinen on jos kävelee sun ohi, kun oothan sä niin upee tyyppi. Mut niinhän sä varmaan oikeasti ajattelet, mut pääsit vaan unohtaa hetkeks, eiks jea?”
Ihmissuhteissa tulee iskuja. Niitä on mahdotonta välttää. Joskus meitä satutetaan ja hylätään. Mutta sen ei pitäisi päästä kääntämään meitä itse itseämme vastaan. Johan niissä ihmissuhteidenkin iskuissa riittää kestämistä, joten turha siihen on enää mitään listätä. Ennemminkin juuri silloin meidän tulisi katsoa itseämme erityisellä lempeydellä ja rakkaudella. Se ei ole helppoa, kun on juuri kokenut satuttavia sanoja tai tekoja. Kenties jo ties kuinka monennen kerran. Kuitenkin se rakkaus jota kykenit kokemaan itseäsi kohtaan silloin, kun kaikki meni hyvin, tai jonka uskot voivasi kokea jos kaikki menisi hyvin, on totta jo nyt. Se on siellä sinussa jossain. Valmiina. Sinun tulee vain antaa sille lupa tulla esiin. Uudestaan tai ensimmäistä kertaa. Rakastaa itseäsi voimalla, jolla toivoisit toisen sinua rakastavan. Sillä hulluahan se on jos kävelet itsesi ohitse, koska olethan niin upea tyyppi.