Oletko sinäkin pilannut lapsesi?

Ekaluokkalaisen harjoitellessa “1+1=2”-laskuja en malta olla ajattelematta, kuinka helppoa olisi, jos elämä noudattaisi kaavaa. Yksi plus yksi on kaksi. Selkeää ja suoraa. Asia ja toinen asia on kolmas asia. Piste.

Vajavaisena vanhempana toivoisi elämän olevan ennakoitava sarja tapahtumia, joita voisi itse täysin hallita.

Ensimmäisen lapsen kohdalla jaksoin ajatella, että toistamalla asiaa yksi tapahtuu asia kaksi ja tästä pidemmällä aikavälillä seuraa asia kolme. Yleistin oman toimintani ja tapani yleispäteviksi totuuksiksi kasvatuksesta kaikissa tilanteissa. Olin asiantuntija ja ekspertti.

Toisen lapsen synnyttyä meni nopeasti sormi suuhun.

Toisen lapsen synnyttyä meni nopeasti sormi suuhun. Sylissä oli yllättäen täysin erilainen kakara kuin esikoinen. Asiasta yksi ei seurannutkaan asia kaksi, vaan ehkä kolme tai jopa neljätoista. En tiennyt aina, miten toimia. Piti opetella kaikki alusta uudelleen.

On sanomattakin selvää, että kolmannen lapsen myötä asiantuntijuus kasvattajana on samalla tasolla kuin tikanheittäjällä sokkona, vasemalla kädellä heitettynä, selin, liikkuvaan maaliin – vain tuurilla tulee osuma. Jos matkalla kehenkään ei satu, ollaan voiton puolella.

Koirien kohdalla on jo luovuttu yksiulotteisesta “syy ja seuraus” -kasvatusteorioista, mutta ihmeen kaupalla ne vain vahvistavat asemiaan, kun lapsista yritetään koulia kunnon kansalaisia. Vanhemmille vannotetaan, että tekemällä näin, kasvatat perilliset, joita ei koko kylän tarvitse hävetä. Samalla varoitetaan, että älä ainakaan tee näin tai muuten kaikki toivo on menetetty ja valo kadonnut tunnelin päästä. Ikuisesti.

Hieno 60-luvulla kehitetty kiintymyssuhdeteoria saa hämmentäviä piirteitä, kun se yksinkertaistetaan yleispäteviksi kasvatusohjeiksi ja -neuvoiksi. Viimeksi viikko sitten Hesarissa varoitettiin erikoislääkärin auktoriteetillä, kuinka imettävien someäitien lapsista tulee oravia potkivia paholaisia.

Syyllisyydessä marinoidut mammat lukevat keskustelupalstojen nettitestejä, joilla voi testata, onko jo ehtinyt pilata pilttinsä tulevaisuuden käymällä lenkillä – yksin, Herra varjele. Tarhatädin syliin tyytyväisenä jäävä taapero on foorumeiden kasvatusguruille osoitus turmiollisesta tulevaisuudesta – nukuitko päiväunia, kun olisi pitänyt runoilla ja riimitellä?

Parisuhdettakaan ei pidetä yllä vain yksinkertaisilla poppaskonsteilla.

Parisuhdettakaan ei pidetä yllä vain yksinkertaisilla poppaskonsteilla. Kiittäminen ja koskettaminen ovat hyvästä, mutta kiireisenä arkiaamuna pommiin nukkuneena lähinnä  ärsyttää, jos puoliso on lukenut, että pitkä halaus päivässä lisää läheisyyttä.

On onni, että elämä ei ole vain matikkaa – 1+1=2. Tekemällä yhtä ei aina seuraa toista. Asioilla on edelleen syy-seuraus-suhteita, mutta lopputulos on yleensä useamman kuin kahden asian summa. Mustan ja valkoisen välissä on paljon muitakin värejä.

Tekemällä yhtä ei aina seuraa toista

Ihmisyys on siinä, että kenenkään elämä ei ole täysin ennakoitava sarja tapahtumia, joihin voi vain itse vaikuttaa. Se on pelottavaa, mutta myös armollista. Lapset eivät ole tuomittuja nuorisovankilaan, vaikka huoltaja olisi hetkittäin törppö ja osaamaton – olisimme siellä muuten kaikki. Parisuhde ei ole eron partaalla, vaikka iltapäivälehden “näin tunnistat sielunkumppanisi” -testissä ei pisteitä kerrykään.

Luota itseesi, lapseesi ja parisuhteesesi. Lopeta itseruoskinta ja tarpeeton syyllisyydessä rypeminen – tee mielummin sama aika jotain, joka saa sinut voimaan hyvin.

Selaa vaikka somea.