Olen kuka olen, koska hän rakastaa minua
Olen tässä mietiskellyt sidosta, joka minun ja rakastettuni välillä on, ja sen merkitystä siihen, kuka minä oikeastaan identiteetiltäni olen. Vaikutus on hyvin suuri. Tämä rakkaus on rakentanut minusta ihmisen, joka elää näin ja jonka persoona ilmenee tällä tavoin.
Minusta erityisesti tuo rakentumisen ajatus on antoisa. Rakkaus ja parisuhde rakentavat tilaa, jossa parisuhteen osapuolet elävät. Millaiset ihmiset ja millainen rakkaus, sellainen tila.
Rakkaus on niin väkevää, että se luo uutta ja muuttaa ihmistä. Minun rakastettunikin on väkevä, ja hän ja rakkaus itsessään vaikuttavat minussa.
Sielun veljien ihanassa kappaleessa lauletaan talon rakentamisesta sydämeen. Kielikuva on muodostunut minulle tärkeäksi. Se kuvastaa juuri tuota tilallisuutta, ulottuvuuksia, joissa rakastetaan ja persoonana toteudutaan, ja toisekseen rakentumisen dynamiikkaa, jossa sinä ja minä rakennamme, toimimme ja teemme tekijöinä. Rakkaus ei ole sattumanvaraista ajautumista, vaan aktiivista, tekemistä.
Joten me teemme tätä rakkautta, ja kuljemme näissä rakkauden huoneissa ja kerroksissa, katsellen ulos maisemiin, joita meiltä näkyy. Ja talo elää, ja kasvaa, aukeaa uusin tavoin ja tiloin rakkauden prosessissa, rakastaessa.
Se, mitä teen, on sitä, mitä olen. Se, mitkä mahdollisuudet minussa saavat toteutumisen alaa, pääsevät esille ja kasvamaan. Ja rakastettuni houkuttelee minusta esiin uusia mahdollisuuksia ja avaa uusia näköaloja.
Bottom line: ilman rakastettuni en olisi se, kuka olen nyt. Se on tärkeä havainto. Se saa oivaltamaan syvällisesti sen, miten merkityksellinen rakkaus on ihmiselle. Se on nykyisyyden ehto, ja minun itsenäni toteutumisen ehto elämässä, jota elän.
Meidän kulttuurissamme ja ajassamme korostetaan yksilöllisyyden näkökulmaa. Rakkauden läpi tarkasteltuna voisi sitten ehkä sanoa, että yksilöllisyys on pitkälti vuorovaikutuksessa muodostettua, rakkaussuhteessa muotoutunutta.
Minä, minä, minä: rakastava, rakastettu, rakkaudessa.