Nihkeät tunteet

Tilanne arjesta: palaamme puolison kanssa työpäivän jälkeen tahoiltamme yhteen. Vaihdamme päivän kuulumisia. Puhe soljuu tiettyyn hetkeen saakka varsin rattoisasti. Mutta yhtäkkiä sanat pökkäävät kuin näkymättömään muuriin. Mitä tilanteessa tapahtui?

Moni asia parisuhteessa synnyttää meissä hankalia tunteita. Mitkä ja miksi ihmeessä? Pohdimme asiaa eilen työntekijöiden kesken tiimillä. Täyttymättömät tarpeet nousivat listan kärkeen.

Tarvevaje syntyy helposti siksi, että suhdetarpeita ei voi kukaan muu kuin oma puoliso täyttää. Ei ystävät tai minä itse.

Keskustelu kaverin kanssa ei korvaa puolison kanssa käytyä myötäelävää dialogia. Tai oma päänsisäinen puhe nautinnollista saunarupattelua.

Toimeentulon ja kodinhoidon vastuualueita ei voi jakaa kenenkään muun kuin saman katon alla asuvan ja yhteisen asuntolainan jakavan kumppanin kanssa. Muiden kanssa harrastaminen ei korvaa puolison kanssa puuhastelua, joka synnyttää sitä arkeen kaivattua tunnetta samalla puolella olemisesta ja yhteiseen maaliin pelaamisesta.

Työkaverin kehu ei anna samanlaista boostia elämään kuin puolison aito arvostuksen osoitus tekemisiäni kohtaan.

Yhteinen historia ja tulevaisuuden tavoittelu tekevät sanoista syvemmät ja turvallisemmat. Hellyys ja seksi tekevät suhteesta ainutlaatuisen muihin suhteisiin verrattuna.

Jos joku edellä luetelluista asioista jää suhteesta joksikin aikaa uupumaan, nihkeät tunteet puolisoa ryhtyvät aivan yllättävissä tilanteissa kohottelemaan päätään. Epämukavuudesta huolimatta tunteiden viestiä ei kannata tukahduttaa, vaan pysähtyä niiden äärelle. Negatiiviset tunteet saattavat johdattaa polun päähän, jonka varrelle on piilotettu muutoksen avaimet parempaan parisuhteeseen.

Tunteet kannattaa paljastaa toiselle. Ei puolisoa syyttäen tai vastuuta hänelle niistä vierittäen, vaan minä-viestillä omaa toivetta alleviivaten. Sellainen puhe, joka päällepäin saattaa näyttää vihalta, voi kätkeä alleen syvän läheisyyden kaipuun. ”Sä et ikinä auta mua missään!” saattaa tarkoittaa: ”Olen niin kaivannut sinua, ottaisit kainaloon.” Toinen saattaa vetäytyä omiin oloihinsa ja tokaista ”en kaipaa sua, haluan olla nyt vähän aikaa yksin!”, vaikka isoin toive olisi tulla lohdutetuksi.

Peli ei ole silti menetetty, sillä tilanteeseen voi aina palata ja kertoa mitä olisi tosiasiassa toivonut. Parisuhteen historia vaikuttaa nykyhetkeen väistämättä: jos olen tullut aiemmin saman tunteen tai tarpeen kanssa torjutuksi, puolisoa on vaikeampi päästää myöhemminkään vastaavassa tilanteessa lähelle. Ja siksi olemme vaarassa lähteä kriittisellä hetkellä karkuun.

Lääkkeenä tuskaan on usein kaikenlaisten tunteiden tunnistaminen ja hyväksyminen. Silloin niitä on helpompi säädellä. Puolison tunteiden vastaanottaminen on entiseen verrattuna huomattavasti helpompaa, eikä arjessa pystyyn nousevia tunnemuureja pääse syntymään – ainakaan niin usein.