Nauti joulusta nyt – älä hukkaa olennaista kiireeseen
Olenko ainoa, jolla jouluun valmistautuminen tuntuu menevän aina vähän ohi? Pipareita me ei olla leivottu vielä kertaakaan, lahjat on ostamatta ja jouluruoat tekemättä. Piparkakkutalosta ei ole tänä vuonna edes haaveiltu. Joululauluja on kuunneltu, laulettu ja soitettu, mutta kauneimmista joululauluista löydän itseni varmaan vasta loppiaisena. Jos silloinkaan…
Tässä vaiheessa meinaa ja usein iskeekin paniikki ja älytön tarve tehdä joulu. Sellaistahan se on. Juhlaan valmistautuminen. Siihen kuuluu kiirekin tai vähintäänkin touhuaminen. Enää en kuitenkaan halua tehdä sitä hinnalla millä hyvänsä, vaan haluan nauttia joulusta siihen valmistautuessanikin. Sillä odottaminen on monesti sitä parasta osaa.
Näinä viimeisinä päivinä ennen joulua mietin: Voisinko luopua paniikinomaisesta touhuamisesta ja tehdä tästä vuoden ihanimman viikon? Joulujuhlaviikon, paketoimisviikon ja jouluhässäkkäviikon. Nauttia joka hetkestä ja päättää, että se riittää, mitä ehditään.
Olennaista on tehdä ero odottamisen ja odotusten täyttämisen välillä. Odottaminen ei nimitttäin uuvuta tai lannista. Odottamisesta tietää, että jotain tosi kivaa on tulossa. Väistämättä. Riippumatta yrittämisestä, sillä suorittaminen vie ilon. Aina.
Jos jotain hyvää ero toi tullessaan niin vapautuksen jonkin oman päänsisäisen mallin toteuttamisesta. Kun homma on jo lähtökohtaisesti säpäleinä, on suorittamiselta ikäänkuin pudonnut pohja pois. Onkin ihanaa vaan antaa mennä. Melkein jo naurattaa, että mitäpä jos pipareita tulee leivottua vasta hiihtolomalla pakastimen kätköistä löytyneestä piparitaikinasta.
Tähti näkyy kauas ja muistuttaa aamuin illoin ensimmäisen joulun valosta, joka johti vieraat pienen perheen luokse. Juuri oikeaan aikaan. Miten oppisin, että oikeasti kaikki tärkeä tapahtuu.
Näinä viimeisinä päivinä ennen joulua mietin: Voisinko luopua paniikinomaisesta touhuamisesta ja tehdä tästä vuoden ihanimman viikon? Joulujuhlaviikon, paketoimisviikon ja jouluhässäkkäviikon. Nauttia joka hetkestä ja päättää, että se riittää, mitä ehditään. Eron myötä monet tavalliset hetket ovat tulleet kultaakin kalliimmiksi, sillä itsestäänselvyys on elämästä kadonnut. En halua pilata näitä ihania, touhukkaita päiviä täysin turhalla stressillä.
Joulutähti on sentään ollut ikkunassa ensimmäisestä adventista asti tuomassa valoa. Se on tärkeä ja siksi se varmaan tulee aina ikkunaan laitettua. Tähti näkyy kauas ja muistuttaa aamuin illoin ensimmäisen joulun valosta, joka johti vieraat pienen perheen luokse. Juuri oikeaan aikaan. Miten oppisin, että oikeasti kaikki tärkeä tapahtuu. Niin paljon voisi tehdä ja se voisi olla kivaakin, mutta silti toissijaista. Ja turhaa.
Ensimmäinen Joulu yllätti työssään uurastavat paimenet kedolla ja kuningasta etsivät tietäjät matkallaan. Se yllätti tuoreet vanhemmat ja kenties eläimet tallissaan. Löytäisinpä minäkin taas joulun lahjan. Osaisinpa pysähtyä, nähdä ja kuulla. Olla kuin lapsi, jolla ei ole muuta annettavaa, kuin itsensä, katseensa ja hymynsä. Suostua siihen, että elämä väistämättä antaa niin hyväilyjä kuin haavojakin.