Myötävärähtely

Katselen ihmisiä pöydän ympärillä. Yksi on kasvattanut kesäparran. Sopii hänelle hyvin. Yksi on käynyt matkalla. Jotain hehkuu yhä hänessä. Yhdellä on hyvä mieli aikaansaannoksistaan ja toisella epäilys, ettei ole tehnyt tarpeeksi. Jostain ihmeellisestä syystä me ollaan kerran löydetty toisemme. Ja jälleen löysimme. Kesäisenä iltana, ilman kiirettä.

Sitten se tapahtuu. Näen ilmassa liikettä. Sellaista pientä väreilyä. Samalla kun ehdin huomata sen, se menee sisääni. Vahva ja lämmin tuntemus. Se liikkuu kevyenä mieleni ja ulkoisen todellisuuden välimaastossa. Kun yritän nähdä sen hahmoa tai edes vähän ääriviivoja, se on jo  muuttunut. Tarkkailen vielä hetken. Se näyttää syntyvän katseista, kosketuksista, hymystä, sanoista, tavasta olla.

Psykiatrian professori Daniel Siegel määrittää ihmisen mielen:

“Ihmisen mieli on yhteisöllinen ja kehollinen prosessi, joka säätelee energian ja informaation virtaa. ”

Tuona iltana – ja useana muuna kesäisenä päivänä ja iltana- mieleni oli onlinessa. Yhteisöllisyyden, yhteyden, energian, kehon ja tunteiden virran kuljetuksissa. Samaan aikaan levossa ja aktiivisena. Siegelin termein  myötävärähtelyn tilassa.

Myötävärähtely  on sitä, kun kaksi mieltä (tai useita) virtaa yhdeksi kokonaisuudeksi –  ja syntyy “me”. Tällaista yhdistymistä tapahtuu kun virittäydymme toistemme sisäisille liikkeille ja kun he virittäytyvät meidän taajuudellemme. Monta maailmaa yhdistyy yhdeksi. Joskus se on niin ohikiitävää, että sen voi havaita vain hidastetusta tallenteesta.  Yhdessä luomamme kokonaisuus on suurempi kuin yksittäiset identiteettimme (Siegel,Mindsight).

Pidän Siegelin tavasta tarkastella ja määritellä tätä niin vaikeasti määriteltävää. Pidän myös siitä, että toisinaan tunnen ja koen vahvasti. Helposti se tapahtuu lomalla ja kesällä. Samankaltaisia oloja ja tunteita tuli useissa hetkissä. Sellaisia avoinna olemisen kokemuksia, jolloin oli valmis uskomaan, että maailmankaikkeudessa voi täysin rauhassa hengitellä samaan tahtiin sen hetken, ihmisten ja ympäröivän todellisuuden kanssa. Ja kaikki on paikallaan ja läsnä.

Yritän kuljettaa ajatusta ja tunnetta mukanani syksyn pimeneviin iltoihin ja valoisiin huoneisiin, joissa liikun. Haastava yritys, mutta siihen kuitenkin haluan sitoutua. Mahdollisuus kulkee vierellä. Samat ihmiset ovat ympärillä tai vähintään saavutettavissa. Läheiset ovat niin lähellä kuin oma mieleni pystyy tavoittamaan. Ja niidenkin ihmisten kanssa, joita en vielä tunne, odottaa yhteisen energian virtaamisen mahdollisuus.