Mummotunneliin!!!
Tämän viikon Rakkauden roihu-teemana on sinkkuus. Jostain syystä aihe vaivasi minua yöllä ja sujahdin omiin muistoihini. Pohdin, miten sinkkuus oli nuorempana ja mitä se on aikuiselle.
Lauantai-ilta opiskeluaikaisen kämppiksen kanssa ja ilmassa on odotuksen tuntua. Helsingin yöelämä kutsuu. Yhteisessä kylppärissä käy suhina, kun kaksi daamia meikkaa ja kähertää hiuksia. Pesukoneen päällä on siideri ja höpinä alkaa olla kovaäänistä ja ilo virtaa. Itselläni ilon alla oli aina kova toive – josko tänä iltana tulisi vastaan se mies, jonka kanssa voisin mennä naimisiin ja saada lapsia; siksihän siellä kaupungilla ahkerasti juostiin.
Kolmeakymmentä ikävuotta lähestyvä sinkku voi olla aika epätoivoinen; biologinen kello tikittää eikä kumppania vain näy. Sinkkuus on siitä ikävää aikaa, ettei koskaan voi tietää, miten pitkään joutuu odottamaan ennen kuin rakkaus kävelee vastaan. ”Epäonnistuneiden” suhteiden jälkeen voi olla olo ajan hukkaan heittämisestä ”turhien” tyyppien kanssa. Jokainen päättynyt suhde voi tuossa iässä tuntua siltä kuin se olisi pois siltä oikealta. Kontrolloimalla ei rakkautta kuitenkaan saa luokseen. Joskus elämä jää melkein elämättä silloin, kun jää kiinni rakkauden odottamisen olotilaan.
Aikuinen ja lapseton sinkku on vähän erilainen. Siinä kohtaa moni on haudannut haaveensa perheestä ja omista lapsista, elämä on usein asettunut omiin uomiinsa työn, harrastusten ja ystävien ympärille. Joillekin sinkkuus ja lapsettomuus ovat omia valintoja, usealle eivät ole. Olen kuullut surua siitä, ettei niitä omia lapsia koskaan siunaantunut ja kysymystä siitä, miten elämä menikin näin, kun nuorena jotain ihan muuta kuvitteli. Mutta elämä voi yllättää. Vastaan voi tulla se mies tai nainen, joka tarjoaa perheen omien lastensa kera tai ainakin kaivattua aikuista kumppanuutta.
Eronneet sinkut onkin ryhmä, jonka tunnen parhaiten. Naimisissa ollessa sitä ei tajuakaan, miten valtavan isosta määrästä ihmisiä puhutaan. Jollekin eronneelle sinkkuus on epätoivoista aikaa; erokipu voi vaivata ja sielu on ihan hajalla, mutta kauhea kiire on löytää joku. Pitkän parisuhteen jälkimainingeissa voi olla vaikea kohdata ne kaikkein kipeimmät tunteet; viha, suru ja yksinäisyys. Oman elämän ”sotkuja” yritetään paikata laastareilla, jotka eivät useinkaan paranna (ehkä kolhiintunutta itsetuntoa kyllä) vaan saattavat aiheuttaa lisäkipua. Joku harhailee eron jälkeen vuosikausia ihan eksyksissä.
Eronsa ja vanhan suhteensa työstäneet ihmiset ovat ihan omaa luokkaansa. Tähän ryhmään kuuluvat, varsinkin jo kokevat vapautuneensa ei-tyydyttävästä liitosta, ovat kuin nuoria taas, mutta vailla lisääntymisen tarvetta. Aikuinen sinkkuus voi parhaimmillaan olla vapauttava, iloinen ja hyvin tyydyttävä elämänvaihe. Tässä vaiheessa moni aivan kuin löytää itsensä uudelleen, rakentaa elämästään itsensä näköistä ja laajentuu omaan mittaansa.
Pakkohan se tässä on mainita myös ryhmä, joka on ihan hyshys. Valtava määrä on myös ihmisiä, jotka elävät vakituisessa parisuhteessa, mutta jotka käyttäytyvät kuin sinkut. Ja huom! En tuomitse, en ota mitään kantaa mihinkään suuntaan, koska tähänkin toimintaan on aina joku syy. Olen päässyt sivusta seuraamaan tätäkin ilmiötä ja joutunut hämmästymään sitä, miten paljon vakituisissa suhteissa olevat ihmiset hakevat seksiseuraa netissä omilla sivustoillaan eivätkä kumppanit välttämättä aavista mitään.
Tunnen kaikkiin edellä esittämiini ryhmiin kuuluvia ihmisiä. Sinkkuus voi ulospäin näyttää kiehtovalta elämänvaiheelta ja varmasti usein sitä onkin, mutta yhteiseksi nimittäjäksi sanoisin silti rakkaudenkaipuun. Melkein kaikki meistä haluavat tuntea itsensä kokonaisiksi ja turvallisiksi, hyväksytyiksi ja rakastetuiksi – yksinkin tuon voi kokea, mutta hyvässä suhteessa kokonaisuuden kokemus tulee helpommin.