Miten rakkauden saisi ilmaistua kaikista parhaiten?
Olen tavannut liian monta ihmistä, joista on tuntunut, että heitä ei olla koskaan rakastettu. Ainakaan tarpeeksi. Tai ainakaan niin, miten he olisivat halunneet tulla rakastetuiksi. Terapeutin vastaanotolla näitä kuuluu usein, mutta toki myös muualla. Joskus muistan itsekin tunteneeni niin. Kokemuksestani on aikaa, mutta sen tunnemuisti on vahva. Näkymättömän ilma on raskasta.
Yhteistä näissä tarinoissa on se, että ihminen kokee olevansa aivan sama Toiselle. Siis hänelle jolle pitäisi saada olla merkityksellinen: omalle vanhemmalle tai puolisolle. Valitettavan usein nämä kokemukset myös toistuvat. Lapsena näkymätön voi jäädä näkymättömäksi myös aikuisuudessa. Kun on jäänyt se käsitys päälle, ettei kukaan ei ole ollut kiinnostunut omista tarpeista ja toiveista, on niistä vaikea olla itsekään tietoinen. Pitäisi ensin tulla nähdyksi Toisen katseessa. Itseään on vaikea synnyttää yksin. Yksinäinen jää yksinäiseksi helposti myös parisuhteessa.
Luin tänä kesänä sosiaalipsykologi Janne Viljamaan kirjan Narsistin lapsena: Pitkä tie itsenäisyyteen. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat tavalla tai toisella joutuneet läheisissä ihmissuhteissaan vähättelyn kohteeksi. Kirjassa esitellään monia käyttökelpoisia harjoituksia ja vastuunottoa omasta elämästään. Yksi oivallinen tapa tulla näkyväksi parisuhteessaan, vanhemmuudessaan tai vaikkapa työyhteisössään on Viljamaan lanseeraama ”Ole aktiivinen kolmesti päivässä”- harjoitus. Käytännössä voi esimerkiksi harjoitella eriävän mielipiteen sanomista ääneen. Viljamaa kehottaa tämän sanomista esimerkiksi ruokapöydässä, siinä kun pitää istua sitten vielä sanomisensa jälkeenkin. Julkinen puhe jännittää ja hävettää ymmärrettävästi monia, joita on latistettu. Mutta siihenkin voi hellästi kannustaa itsensä. Tarjoutua ottamaan vastuuta. Aktiivisuus ja itsensä voittaminen lisäävät myönteistä minäkuvaa. Jonkun aikaa harjoiteltuaan omana itsenä oleminen onkin jo luontevampaa. Erimielisyyteen ei tukehdu ja julkinen esiintyminen ei vedä jalkoja maan alta.
Yhteistä näkymättömyydelle on myös se, ettei kukaan ole sanonut, että olet kaunis, hyvä, osaava tai rakastettava. Jos sinulla on joku, joka on sinulle tärkeä ja rakas, opettele ilmaisemaan se hänelle. Ihan vain siksi, ettei lapsesi, vanhempasi, puolisosi tai ystäväsi tarvitsisi arvailla, oletko hänelle tärkeä vai et. Me ihmiset olemme aika herkkiä. Rakkausvaje voi hyökätä ja jäädä päälle.
Rakkaus on luova ja keksii tuhansia eri muotoja. Jos oma luovuus ei ole nyt juuri parhaimmillaan, Gary Chapmanin keksimästä viidestä rakkauden kielestä voi aloittaa tunteidensa ilmaisun. Tiedätkö, mistä puolisosi tai lapsesi tietää, että rakastat heitä? Tarvitsevatko he kuulla sen sanoin vai ymmärtävätkö he enemmän yhteisen ajan tai kosketuksen kieltä? Läheiselleen kannattaa kertoa tunteistaan hänen omalla rakkauden kielellä.
Eri elämäntilanteissa kielitoiveet voivat muuttua. Arvostan nykyisin sitä, että puolisoni satsaa yhteiseen aikaan ja yhteiseen tekemiseen – niin vaikka ovat ne muutkin tärkeitä. Joka päivä olisi tärkeää sanoa Rakastan sinua. Muuten voi käydä niin, että rakkaus hiipuu tai tukehtuu tai toinen luulee, että hän on muuttunut yhdentekeväksi. Näkymättömyyden viittaa joskus kantaneet hautautuvat herkästi sen alle vähänkään vaikeassa tilanteessa.
Teinilapset vaivautuvat vanhempien rakkauden tunnustuksista. On täytynyt etsiä muita kieliä. Kuten vaikkapa se, että ostaa toiselle kaupasta sitä ruokaa, josta hän kerran sanoi pitäneensä. Silloin on ainakin yrittänyt kertoa sen kaikista tärkeimmän. Kuulin, mitä sanoit ja pidin sen mielessäni.
Rakastavin terveisin,
Minna