Millaista on rakastaa 2020-luvulla?

Lueskelin facebook-kontaktien kirjaamia odotuksia seuraavalle vuosikymmenelle. Osa oli avoimen valoisia, osa kyynisiä, osa hämmentäviä (”Odotan 2020-luvulla liberaalin demokratian loppua” – mitä ihmettä?). Mutta summattuna yhteen näyttää siltä, että suurimmin osin tulevaisuutta kohti mennään myönteisin mielin. Ollaan siis enemmän elämän puolella.

Entä miten rakkauden suhteen suuntaudutaan kokonaisen vuosikymmenen jaksolle? Siinä ei ole kovin paljon vaihtoehtoja. Välttämätön avainsana on toiveikkuus. Sikäli kuin rakkautta ajattelee suhteessa tulevaisuuteen, sitä voi ajatella vain toiveikkuuden kautta.

Rakastaminen tapahtuu tässä ja nyt. Se on koettua todellisuutta. Tulevaisuuden näkökulma ei siksi vaikuta soveltuvan erityisen hyvin sen tarkastelemiseen. Ellei elämä itsessään pysy muuttumattomana, tulevaisuus on avoin, eikä sitä voi vielä kokea. Rakastamisen tunteet voikin sitoa tulevaan vain olemalla toiveikas.

Toiveikkuuteen liittyy asettautuminen myönteisten odotusten puolelle. Ajattelen, että se on ihmisen elämälle ylipäätään tarpeellista, ainakin hyväksi koetulle elämälle. Myönteinen kuva tulevaisuudesta, vaalittu ajatus onnistumisista, luottamus tulevaa kohtaan ovat ainoita mahdollisuuksia elämälle kasvaa ja kukoistaa – tai jos ei sitten kasvaa, ainakin säilyttää riittävä osa siitä, mikä tässä hetkessä on arvokkaan tuntuista.

Näin on etenkin rakastamisen suhteen. Se kuuluu yhteen toivon kanssa. Jos rakastaa, elää rakkauden voitolle.

Ajatusta voinee kehitellä eteenpäin senkin suhteen, miten rakastaminen kenties vaikuttaa koko tulevaisuudenkuvaan. Eli jos ajattelee menevänsä 2020-luvulle rakastaen, on vääjäämättä jossain määrin toiveikas tulevaisuuden suhteen ylipäätään. Rakkaus itsessään saattaa kasvattaa toivoa.

Viime vuosien mittaan minussa on vahvistunut käsitys siitä, että tulevaisuuden suuntaan vaikuttaakseen on luottavaisesti tartuttava toimeen. On näytettävä itselleen ja myös muille reittejä valoisiin suuntiin, on esitettävä mahdollisuuksia ja rohkaistava tarttumaan keinoihin, jotka ovat tarjolla. Meitä pommitetaan uhkia täynnä olevilla ja tulevaisuutta kaventavilla viesteillä. Ne ovat yksi näkökulma. Mutta on myös toivon näkökulma. Jos aikoo elää, siihen pitää tarttua.

Tulevaisuus vaatii tekemistä, loputonta tekemistä uskaliain mielin. Rakastaminen vaatii tekoja sekin, nimittäin elämistä tässä hetkessä, toimien tietoisesti rakkauden puolesta.

Joten tulevaisuus: Tekoja toivon varassa. Ja rakkautta toivon maisemissa.