Miksi rakkaus ei riitä?

Kun naispappeus hyväksyttiin, minä 6-vuotias, ihmettelin sitä, että en tiennyt etteivät naiset ole voineet olla pappeja. Minun maailmaani ei mahtunut, että olisi ammatteja, joihin en olisi voinut ryhtyä, koska olen nainen. Sellaista ei ollut maailmassani olemassakaan.

Katsoessani Suffragette-elokuvaa sydäntäni pakotti. Mitä yksilöt ovat joutuneetkaan uhraamaan siihen, että naisilla on äänioikeus. Eikä kyse ole vain naisista ja yhteiskunnallisista oikeuksista.  Tämä pride- viikko on  sen muistuttamista, että ihmisillä on oikeus rakastaa ja olla olemassa. Sekin on tahdottu kieltää, rakkaus ja oleminen ihan omana itsenään.

Enkä muuten pysty edes ajattelemaan sitä, ilman että hengitykseni salpautuuu, että haluamme sulkea lapsilta mahdollisuuden elää. Miten me voimme haluta nähdä enää yhtään pientä vartaloa huuhtoutumassa elottomana rantaan.

Miksi rakkaus ei riitä? Sallikaa lasten tulla… älkää tuomitko… Jeesuksessa Kristuksessa olemme yksi… ei ole miestä, eikä naista… ei juutalaista, ei kreikkalaista…

Kun katson maailmaa tuntuu kuin nämä sanat kaikuisivat kuuroihin korviin. Miksi on vastustettava toisen oikeutta olemassaoloon, elämään ja rakkauteen. Miksi rakkaus ei riitä?

”On tyypillistä, että paha siirretään joidenkin muiden ominaisuudeksi eli syntyy jonkinlainen syntipukkisyndrooma. Tämän kääntöpuolena sitten kuvitellaan, että kaikki paha on itsen ulkopuolella, jolloin voidaan ollaan välinpitämättömiä. Olemme kuitenkin kaikki osallisia tässä yhteisessä elämäntavassamme.”

Arkkipiispa Kari Mäkinen taitaa tässä kiteyttää tässä kaiken olennaisen meistä ihmisistä.  (Lue koko haastattelu) Tähän lauseeseen voi palata kaikkien mainitsemieni (ja mainitsematta jättämien) epäkohtien äärellä.  Tuossa lauseessa on muuten paljon  olennaista kiteytettynä myös parisuhteen haasteisiin. Tuon lauseen parissa voi mediotoida hetken jos toisen.