Miksi myötätunnon osoittaminen puolisolle on niin vaikeaa?

Ajan jakaminen eri tarpeiden kesken on mielessäni jatkuvan tarkkailun alla. Tuntuu, että tunnit loppuvat lähes joka päivä kesken. Enkä luule olevani asiassa yksin: kuluvalla vuosituhannella päivittäisten valintojen määrä on monikymmenkertaistunut. Jokainen joutuu puntaroimaan entistä huolellisemmin, miten rajatun ajan käyttää.

Tärkeitä ja pakolliselta tuntuvia tehtäviä kertyy ympärille lähes rajaton määrä. Vaikka sen haitallisuuden niin hyvin tiedän, napsin aikaa työlle tai itselle usein perheeltä. Ajan vähyyden takia yhteys puolisoon ja lapsiin on vaarassa oheta.

Takana saattaa olla jo peruuttamattomien huonojen valintojen sarja. Silti toivoa ei kannata menettää.

Uuden alun mahdollisuus piilee usein kiireessä käsittelemättä jääneiden asioiden silmiin katsomisessa. Läheisyys syventyy vähä vähältä kun uskaltautuu kertomaan puolisolle itsestään asioita, joista hän ei ole ennen tiennyt. Ohikiitävät näkyväksi tulemisen hetket tekevät ihmeitä.

Silti taitavimmatkaan lauseet eivät riitä saattamaan viestiä perille, ellei vastaanottajan sydän ole valmis kuulemaan. Siksi sydän on rakkaussuhteessa päätä tärkeämpi elin. Kaikkein eniten huomaan kaipaavani myötätuntoa. Tuota harvinaista ainesosaa, jota meille suomalaisille on annettu lusikalla.

Empatiaa on helpompi osoittaa kollegalle tai kaverille, mutta auta armias, jos puoliso alkaa kaivata samaa.

Myötätunto itseä kohtaan takaiskuissa tai epävarmuuden keskellä vaatii sekin useamman harjoittelukierroksen. Mutta onnistuessaan – miten hoitavalta hetki tuntuukaan!

Jos taas ihmisen ikävä jää monta kertaa peräkkäin täyttymättä, seurauksena on yksinäisyys ja turhautuminen. Ajan määrä ei korvaa tyhjyyttä. Jokainen kaipaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi – mutta ennen muuta armahdetuksi. Ja jo pienet tällaiset hetket tekevät ihmeen onnelliseksi.