#MeToo & #ItWasMe

Maanantaina minun, kuten varmaan aikalailla jokaisen, facebook alkoi täyttyä #MeToo- päivityksistä. Päivityksistä, joilla tahdotaan osoittaa naisten kokeman seksuaalisen häirinnän laajuutta.

Pian päivitykset olivatkin kaikkialla. Mietin pitkään kuinka teen. Omassa kuplassani moni oli jo toki muistuttanut, että tässä kohtaa äänensä voivat hyvinkin antaa myös he, jotka on määritelty syntymässä naiseksi vaikka eläisivät nyt omana itsenään miehinä, muunsukupuolisina, sukupuoleltaan määrittelemättöminä tai sukupuolettomina. Mietin omaa taivaltani ajalta, kun yhteiskunta näki minut vielä naisena tai tyttönä ja kirjoitin julkaisun #MeToo.

Olen ennen sukupuolenkorjausprosessiani nähnyt ja kokenut oman siivuni siitä miten naisiksi oletettuja voidan kohdella. Muistan ne kerrat, kun varhaisteininä miesopettaja laski kätensä vähän turhan ylös reidelläni, muiden kiusaannuttavalta tuntuvat kommentit muuttuvasta kehostani tai ne ikuisesti toistuvat vitsit kimppakivasta, kun elin lesboidentiteetissä. En minä niitä toivonut. Ne tapahtuivat tahtomatta ja pyytämättä, ja muistan ne yhä.

Samaan aikaan kuitenkin tiedän päässeeni vähällä. Osittain ehkä siksi, että aloin ilmaista maskuliinisuuttani jo niin varhain, että olen elänyt jo myöhäisen nuoruuteni ja varhaisaikuisuuteni näyttäen ohikulkijoille ja muille vieraille luultavasti enemmän tai vähemmän pojalta tai nuorelta mieheltä. Se, että olen vain tämän vuoksi päässyt vähemmällä kuin moni muu, kertoo jo itsessään jotain seksuaalisen häirinnän ilmiöstä sekä sen tekijöistä.

En ole kuitenkaan vain uhri. Nähdessäni ensimmäiset postaukset #ItWasMe-kampanjasta, jossa miehet tunnustavat ja pyytävät anteeksi tekojaan, ymmärsin, että #ItWasMe.

Olen jo aikana ennen sukupuolenkorjausprosessiani tehnyt asioita, jotka ovat olleet väärin. Esimerkiksi se, että kaverin kanssa availimme lukiossa huomaamattomasti ystäviemme rintaliivejä ohikulkiessamme, ei ollut huvittavaa tai vaikuttavaa, vaan väärin. Se on voinut tuntua jostakusta seksuaaliselta häirinnältä ja silloin minun tarkoitusperilläni ei ole enää mitään merkitystä. Niinpä tahdon pyytää nyt anteeksi. En vain sitä vaan kaikkia niitä sanoja ja tekoja, jotka ovat voineet tuntua jostakusta pahalta tai väärältä. Pyydän anteeksi!

Sukupuolenkorjausprosessini myötä olen päässyt kokemaan myös sen kuinka paikkani ja asemani suhteessa tähänkin asiaan muuttui, kun ihmiset eivät näekään minua enää naisena tai tyttönä vaan sinä miehenä, joka olen. Huomaan mitä kaikkea minulta hiljaa siedettäisiin ja mitä kaikkea minulta jopa joskus oletetaan tai odotetaan. Minut vetää hiljaiseksi, kun mietin mihin kaikkeen huomaan kohtaamieni naisten tottuneen suhteessa miehiin tai mihin kaikkeen hyvään tai huomaavaiseen he eivät ole tottuneet. Tuntuu melkein puistattavalta kuinka helpoksi väärin toimiminen on hetkittäin tehty, kun “pojat ovat poikia” ja “naiset tykkää, kun mies on seksuaalisesti aggressiivinen ja ottaa ohjat”.

Tiedän, että joitain miehiä tämä kaikki ahdistaa. Se on kamalaa huomata kuinka moni läheinen kirjoittaa päivitykseensä #MeToo, tai oivaltaa ja kuulla kuinka monet asiat, joita on tehnyt lukemattomia kertoja, kenties tarkoittamatta mitään pahaa, ovatkin oikeasti seksuaalista häirintää. Se on ahdistavaa, mutta tarpeellista. Ja jos joku mies vielä miettii, onko se kaikki mitä niissä päivityksissä jaetaan, muka oikeasti niin vakavaa ja seksuaalista häirintää, niin voi lukea seksuaalisen häirinnän määritelmää muun muassa täältä. Voin myös itse, vaikka ihan mies miehelle, vakuuttaa, että se pienimmältä ja viattomimmaltakin tuntuva voi oikeasti aiheuttaa pahaa. Toivoisin kyllä, ettei kukaan kuuntelisi ja uskoisi siinä minua vaan heitä, jotka oikeasti kokevat itse tätä kaikkea yhä edelleen jopa päivittäin.

Me elämme miehinä todellisuudessa, jossa meillä on automaattisesti erinäisiä etuoikeuksia ja valtaa. Joskus tuntuu, että niitä isketään tuolina polvitaipeisiin, niin lujaa että olisi helpompaa vain istahtaa ja nauttia paikastaan. Meidän tulee kuitenkin tehdä päätös jäädä kaikesta huolimatta seisomaan. Pyrkiä pakoon etuoikeuksiemme ja valta-asemamme suojista, ja aidosti tiedostaa tekomme ja toimintamme, jotta voisimme välttää vanhat virheemme. Nimittäin silloin kun emme sen kummemmin mieti toimintaamme, saatamme päätyä helposti tekemään tuhoa, jota emme tahtoisi. Sen vuoksi meidän tuleekin ennemmin aidosti kuunnella muita, heidän kertoessaan virheistä, joita teemme ja vääryyksistä, joita he kokevat. Siten voimme löytää turvallisempia polkuja kulkea. #MeToo-kampanja antaa tähän loistavan väylän suhteessa seksuaaliseen häirintään. Yritetään siis oikeasti kuunnella ja tehdä vääristä teoistamme sekä virheistämme loppu, yhdessä.

p.s. Jos olet kokenut seksuaalista häirintää niin muista, ettet jää yksin! Voit ottaa läheisten lisäksi yhteyttä myös erilaisiin palveluihin, jotka ovat muun muassa juuri sitä varten olemassa. Tällaisia ovat esimerkiksi Tukinainen, Naistenlinja ja Rikosuhripäivystys.