Kun sukua on toisella puolella maailmaa poikkeusaikana
Ennen poikkeusaikoja suunnittelimme näkevämme mieheni Etelä-Afrikassa asuvat sukulaiset jo ehkä vauvavuonna. Silloin pohdimme, milloin vauvallamme olisi riittävät rokotukset ja miten maan korkea rikollisuus vaikuttaisi reissuun. Mietimme myös, miten saisimme anopin Suomeen. Puheissamme Afrikan suvun näkemistä säätelivät omat ja miehen sukulaisten aikataulut ja sopivan parin viikon ajankohdan löytäminen. Koronavirus-pandemian myötä keskustelu on muuttunut siihen suuntaan, milloin voisimme ylipäätään liikkua maiden välillä.
Älypuhelin yhteydenpidon mahdollistajana
Vaikka tapaaminen olisikin vaikeaa, onneksi yhteydenpito ja kuvien lähettäminen onnistuu helposti nykytekniikan ansiosta. Vauvan syntymä motivoi miehen sukulaisia hankkimaan itselleen älypuhelimet. Niillä viestit ja kuvat kulkevat näppärästi viestisovelluksen kautta ja nopea videopuhelukaan ei maksa kohtuuttomasti sovelluksen kautta.
Pikaviestien ja valokuvien kautta miehen lähisukulaiset ovat osa arkea, vaikka he asuvatkin kaukana. Suomen ja Etelä-Afrikan sijainti samalla aikavyöhykkeellä helpottaa yhteydenpitoa.Toisaalta on ihan eri asia tavata kuin olla vain etäyhteyksien varassa.
Vaikka älypuhelin mahdollistaakin yhteydenpidon, on poikkeusoloissa myös hankalatkin puolensa. Posti kulkee melko hitaasti ja vaihtelevasti. Vauvamme on miehen lähisuvun ensimmäinen pienokainen. Poikkeusaika on vienyt mieheni lähisukulaisilta mahdollisuuden nähdä hänet kasvokkain vauvaikäisenä, vaikka he ovatkin siitä unelmoineet vuosia ellei jopa vuosikymmeniä.
Huoli kaukana olevista sukulaisista
Koemme myös huolta Afrikan sukulaisistamme. Etelä-Afrikan talous on vajonnut ja turismi romahtanut, mikä vaikuttaa mieheni sukulaisiin väistämättä. Pieni huoli on siitä, miten lisääntyneiden korona-tartuntojen maassa heille käy. Emme tiedä varmuudella, miten saisimme tiedon, jos he joutuisivat sairaalaan. Toisaalta kun maassa on reilun vuosikymmenen aikana ajoittain kärsitty vesi- ja sähköpulasta, luonnon ääri-ilmiöistä ja jatkuvasti maan korkeasta rikollisuudesta, tiedän mieheni sukulaisten selviävän todennäköisesti tästäkin.
Afrikkalainen pessimismi auttaa sopeutumaan
Vaikka etäisyys ja rajoitukset kirpaisevatkin, afrikkalainen pessimismi auttaa mieheni sukulaisia elämään tilanteen kanssa. Kun on tottunut siihen, etteivät suunnitelmat yleensä toteudu, voi tilanteen kuitata lakonisesti “tämä on taas tätä”. Arjesta selviytyminen Etelä-Afrikassa vaatii ylipäätään seikkailumieltä ja kykyä vaihtaa koko ajan suunnitelmaa lennosta. Poikkeusajat ovat vaatineet tätä nopeaa suunnitelmien muuttamiskykyä myös Suomessa.
Odotammekin innolla sitä aikaa, kun pääsemme vihdoin ja viimein näkemään mieheni sukulaiset.
Se aika koittaa afrikkalaisittain ilmaistuna “sometime” ja suomalaisittain “ehkä vielä joskus”. Siihen asti yhteydenpitomme on älypuhelinten varassa. Toisaalta ilman niitä emme todennäköisesti saisi mitenkään kuvallista yhteyttä Afrikassa asuviin sukulaisiin.
Poikkeusajan loppumista kärsivällisesti odotellen
Sini Saavalainen
puoliksi suomalaisen eteläafrikkalaismiehen vaimo ja seitsemänkuisen vauvan äiti, pappi ja sosionomi