Kun satakieli laulaa, tiedän miltä tuntuu alkukesän öinä rakastaa
Lähdimme iltakävelylle etsimään satakielen laulua. Eilen rakastettuni oli kuullut sen ensimmäisen kerran tänä keväänä, ja minäkin halusin kokea sen taas. Kävelimme pitkän kierroksen polkuja rantametsän laitamilla ja hiekkatietä, joka kierteli tuuheina kukkivia tuomia ja tiheitä pajukkoja. Viljelypalstojen aukealla pysähdyimme kuuntelemaan, siinä se oli ollut eilen, mutta tänään ei.
Me jatkoimme matkaa pidemmälle, kiersimme kanahaukan lähimetsän ja katselimme hanhien aurojen kuviointia hiljaksiin tummuvalla taivaalla. Vanhankaupunginlahden kaislikoista ja tervalepiköistä kaikkialta soi ja soi ja soi. Välillä lintujen laulua oli ilmassa niin paljon, että tuntui kuin olisimme uineet siinä, emme kävelleet. Ilma oli laulusta niin tihentynyt.
Kun lenkki kaartoi takaisin saman palsta-aukean reunaan toiselta puolelta, satakieli aloitti.
Minä en osaa sanoa, mikä siinä on, mutta se pakahduttaa. Se on voimakas laulu, siinä on kaikkea. Kuulostaa, että se todella pulppuaa sydämentäydestä tunnetta ja kokemista. Hiivimme oksan alle katsomaan, ja seisoimme siinä konsertissa. Joka säe on kirjottu eri tavoin. Lintu käännähtelee oksalla, värisee ja vavahtelee oman laulunsa vahvuudesta.
Tämä laulu on vain tässä alkukesässä. Se muistuttaa minua siitä miltä tuntuu.
Minun rakastettuni on se kevät, johon satakieli laulaa laulunsa. Rakastettuni on kevätilta, johon satakielen laulusta soi.
Kun kuuntelen satakieltä, ajattelen, että se laulu kuulostaa samalta kuin minusta tuntuu, kun kevätöisin havahdun hetkeksi ja hamuan itseni lähemmäs rakastettuani, ja painaudun aivan liki. Hän on ihana, minä tunnen, miten kaunis hän on. Tunnen rakkauden kiihkoisuutta ja tunnen kirkasta iloa siitä tunteesta. Minusta tuntuu, että olen täynnä elämää ja että elämä on tällaista alkukesää.
Tuntuu juuri sopivalta. Tuntuu fantastiselta. Tuntuu hiukan liikuttuneelta, kuunnella satakieltä yhdessä. Tuomet tuoksuvat. Maa tuoksuu, ja kaiken vihreys. Rakkauden hedelmää.