Kuka saa sinussa ilon virtaamaan?

Sinkkuäidin parisuhdehavaintoja osa 1000…

Pitkän parisuhteen jälkeen minulla on kompassi hukassa. Nimittäin parisuhdemarkkinoilla. Voi apua. En oikeasti tiedä, miten nämä kuviot oikein menevät. Tinder eivätkä nettideittisivustot ole minua varten – ja tiedän, että on muitakin, jotka eivät tyydy pelkkiin kasvoihin. Yksin jääminen on osoittanut hyvin sen muutoksen, minkä itse olen läpikäynyt. Maailmakin on muuttunut kahdessatoista vuodessa. Ehkä olenkin vahingossa päässyt ”muumioitumaan” :).

Kuluneet kolme ja puoli vuotta on ollut pisin sinkkuaikani sitten teinivuosien. Välittömästi eron jälkeen olin niin ”sekaisin”, etten mitenkään olisi ollut valmis uuteen suhteeseen. Pahimman kriisivaiheen jälkeen ja elämän tasoituttua tuli epätoivovaihe ja kova parisuhderakkauden kaipuu. Nyt kun erosta on kulunut vuosia, olen rauhallinen ja tyytyväinen, vaikka hiljaa jossain pikkuaivojen takaosassa kuiskii ääni, joka sanoo, että sitten kun…

Tässä kohtaa hymistelen ja hymyilen aikaisemmille parisuhdevalinnoilleni. Nuorempana menin sinne, minne nenä näytti, tietoisuudesta ei ollut tietoakaan. Naimisiin menin umpirakastuneena ja ennen kaikkea vakavassa vauvakuumeessa. Naimisiinmenon ja vauvan syntymän jälkeen aloimme mieheni kanssa vasta tutustua toisiimme. Ja niinhän siinä käy, että yllätyksiä – positiivisia ja negatiivisia, tulee puolin ja toisin. Kovin nuorina ja lapsellisina selviydyimme ruuhkavuosista jotenkuten. Ja tässä sitä ollaan, eronneena ja kaiken antaneena. Ihan oikeastikin yritimme tosi kovasti, mutta joskus erilaisuus on sitä mallia pahalaatuista, ettei yhteiselämästä tule mitään, vaikka kuinka pinnistelisi. Olen tänään sitä mieltä, ettei parisuhteen kuulukaan olla pinnistelyä vaan ihan jotain muuta.

Olen eroni jälkeen tavannut paljon uusia ihmisiä, naisia ja miehiä. Ihmisten keskellä eläessä saa tilaisuuden peilata itseään muihin ja pohtia ihmisten herättämiä tunteita ja ajatuksia. Parisuhdetta ajatellen pidän nyt tärkeänä kohtalaista samankaltaisuutta, ainakin jossain määrin samanlaisia arvoja ja sellaista luottamusta, että toiselle voi olla kokonainen ilman, että itsestä tarvitsee piilottaa jotain. Minusta parisuhteessa ei pitäisi joutua pienentämään itseään tai sopeutumaan johonkin itselle täysin sopimattomaan.

Yksi asia on noussut tärkeäksi suuntaviitaksi tulevaa parisuhdetta ajatellen. Nimittäin ilo. Tunnustelen kaikkia ihmissuhteitani tällä hetkellä ilon näkökulmasta. Ihmissuhde jossa kuplii ja nauru on herkässä kaiken muun hyvän lisäksi, on minun juttuni.

Oikeasti olen sitä mieltä, että ritarini tulee elämääni juuri sillä tavalla ja sillä hetkellä kuin on tarkoitus. Tunnen olevani varma siitä, mitä seuraavalta parisuhteeltani odotan. Tiedän, kuka olen ja mitä haluan ja se tuntuu hyvältä. Ilo olkoon suuntaviittani myös silloin, kun ritari astuu elämääni.

Kupliiko ilo sinun parisuhteessasi?