Kuinka äkäpussi kesytetään?

Onko teillä koskaan herkkä hetki muuttunut sekunnissa taistelutantereeksi? Mukavaa juttelua, viriäviä odotuksia, yhteen hakeutuvia ajatuksia ja Pam! Joku sanoi jotain, teki jotain, katsoi jotenkin ja ilma sakenee kiukusta ja pettymyksestä hetkessä.

Jälkeenpäin on lähes mahdotonta jäljittää, kuka aloitti riidan ja miten. Hiljaa mielessä kytee ajatus: olemmeko hulluja, kun yhdessäolo näin lähtee lapasesta?

On pelottavaa joutua tunteiden vietäväksi tavalla, jolla järjen ääni vaimenee taustahuminaksi. Tämä on juuri parisuhteen suurin dilemma: kuinka sietää tunnesuhdetta toiseen arvaamattoman erilliseen ihmiseen? Kun omiakin impulsseja on mahdotonta hallita, ei toisen ennakointi ole mitenkään mahdollista. Ja kuitenkin, tämän rakkauden varassa on koko elämä.

Olen joskus verrannut rakkautta virtakaapeliin, joka on täynnä erilaisia johtoja. Se on nippu tunteita, jotka kuljettavat viestejä sinusta minuun ja takaisin. En voi valita vain niitä kivoja oloja. Jos yritän pitää ikävät tunteet syrjässä, kaapeli ei enää pysty kuljettamaan minkäänlaista virtaa ja muuttuu elottomaksi piuhakasaksi.

Alussa kuvaamani skenaario on itselleni melko tuttu. Mitä enemmän ilmassa on odotusta ja kaipausta, sitä herkemmin luen toisen nano viestejä. Huomaamattani rekisteröin merkkejä ja valmistaudun torjuntaan. Pienikin vilkaisu kännykkään voi koodautua mielessäni mielenkiinnon puutteeksi. Putoan ennen kuin huomaankaan, ääneni kiristyy, jonka taas toinen pistää merkille ja niin karuselli lähtee vauhtiin.

Toisen lähelle päästäminen nostattaa aina tunteita. Jos pitää toisen käsivarren mitan päässä, saattaa toisen kanssa selvitä kuivin jaloin. Silloin ei myöskään intohimo ei häiritse mielenrauhaa. Läheisyys altistaa haavoittumiselle, mutta se myös mahdollistaa syvimmän mahdollisen kosketetuksi tulemisen. Riski on kuitenkin joskus liian suuri. Lemmenpesän jatkuva muuttuminen sotatantereeksi jättää jälkensä kehen vain. Tunteet pitävät parisuhdetta kasassa, mutta ne voivat myös hajottaa sitä.

Eipä ole tähänkään muuta oikotietä kuin pikku prinssimäinen hitaan kesyttämisen taktiikka. Hidasta, hidasta, hidasta. Meillä käydään käsittämättömän pitkiä keskusteluja näiden tilanteiden jälkeen. Sentti sentiltä, bitti bitiltä kartoitamme omaa ja toisen mieltä. Miltä minusta tuntui, mitä oletin, mihin varauduin, kun sinä… Ja kuinka tuskallista on malttaa kuunnella toisen askeleita lähemmäs sieltä jostain.

Vähä vähältä lisääntyvä ymmärrys palkitsee vaivannäön ja lisää rakkautta taas pisaran verran.