Kosketa läheisiäsi mahdollisuuksien mukaan- omia ja toisen rajoja kunnioittaen
Kosketa läheisiäsi mahdollisuuksien mukaan- omia ja toisen rajoja kunnioittaen
Pienet pulleat kädet. Kuljetan sormenpäitäni rystysten väleissä ja painelen pientä jalkapohjaa hienoisesti. Muistan lapsuuteni mökkimatkoja poski mummoni rintaa vasten hänen sylissään. Miten ihmeellisellä tavalla tavoitankaan yhä vuosikymmenten jälkeen ihon tuoksun ja pehmeyden! Kiireettömän hetken ja sylipaikan, joka oli varattuna minulle.
Kosketuksen hyvää tekevä ja rajoja kunnioittava voima kuljettaa lepoon, rauhoittumiseen, nautintoon, iloon, ahdistuksen helpottumiseen ja johonkin sellaiseen, jonka vain sinä tiedät. Läheisyyden ja turvallisuuden vahvistuminen koskettamalla ja tulla kosketetuksi ovat jotain sellaista, jota ei hankita muhkeimmillakaan lomarahoilla.
Tätä kirjoittaessani ymmärrän taas yhä syvemmin, miten kosketus on teemana kuin mustekala lonkeroineen. Erilaisia tulokulmia täynnä. Keskustelu aiheesta tuntuu loppumattomalta ja hyvä niin. Se tuntuu myös herkältä ja haastavalta. Sellaiselta, jonka äärellä tarvitaan hienotunteisuuden suurta volyymia. Kaikki koskettaminen ei tee hyvää, mutta täksi päiväksi tuntui tärkeältä kirjoittaa siitä, miten merkittävä yhteyden hetki voikaan olla pienikin hipaisu. Halaus tai pään pörrötys. Kädestä kiinni ottaminen. Se teidän juttunne- sinun ja hänen. Tai sinun ja teidän- koko perheen ryhmähali, -syli tai -läjä?
Ystäväni kertoi heidän lastensa toivoneen eniten vapaa-ajalta koko perheen lötköttelyä samalla sohvalla. Ainut mitä kaivattiin lisäksi oli ”ehkä poppareita”. Perheessä sanoitettu tarve saada olla lähekkäin tuntuu erityisen tärkeältä olla ohittamatta. Jos ei tänään tai juuri nyt, voisinko järjestää aikaa ”ihan vain olemiselle” ja priorisoida koskettamista ja läheisyyttä?
Vastuullani on viestittää millaisesta kosketuksesta pidän ja missä rajani kulkevat- ja lähestyä toista hänen viestejään kuunnellen. Kiusaantunut hivuttautuminen kauemmas tai kavahtaminen lienevät merkkeinä niitä, joiden edessä tuntuu tärkeältä tarkentaa, kosketinko epämukavasti. Miten juuri omien läheisteni kanssa voisi löytyä tapa sanoittaa sekä rajaa että lisä- kosketusta? ”Silitä äiti mieluummin mun selkää” tai ”hiero silleen ku viimeksikin”,sanoo tytär. Todetessani lapselleni; ”Ai niin, tästä sä et niin tykännytkään” uskon viestittäväni kunnioitusta, olevani hyvää tekevän kosketuksen asialla. Ystäväni- pienten lasten isä- totesi taannoin varanneensa puolisoltaan ajan ”olla iholla puoli tuntia”. Toivon, että ajanvaraus- järjestelmä ei kaatunut, vaan ihot saivat kohdatessaan yhdistää kahta toisilleen tärkeää ihmistä.
Miten erilaisten tapojen ja kulttuureitten keskellä olemme kasvaneetkaan- kosketukseenkin liittyen. Moni kertoo, ettei heidän perheessään olla halattu ikinä. Toiset puhuvat siitä, miten suukottelu on päivittäistä. Mikä sinulle on luontevaa ja minkä kaiken toivoisit sitä olevan? Ehkä sinäkin haluat jatkaa jotain lapsuudenkotisi perintöä kosketukseen liittyen tai muuttaa radikaalisti toimintatapoja ja -kulttuuria? Sen tiedän, että haluan opettaa lapsiani kunnioittamaan omia rajojaan, löytämään tasapainoiselta tuntuvaa suhdetta omaan itseensä ja ilmaisemaan muillekin, miten heitä kosketetaan. Antaa sen, mitä minulla annettavissa on.
Joskus rauhattomana hetkenäni painan mielessäni poskeni edesmenneen mummoni rintaa vasten. Jokin muistossa saa sisintäni järjestykseen. Voisiko ollakin niin, että sylittely, silittely ja hierominen ovat merkityksellisiä juurikin iäisyyden näkökulmasta? Turvallinen kosketetuksi tulo voi jättää muistijäljen, jonka turvin voi selvitä vaikeiden olojen keskellä. Se saattaa olla lääkettä pelon, surun, ahdistuksen ja näköalattomuuden hetkissä.
Usein pienet hetket ja eleet riittävät- kantaen seuraavaan. Jos voi nostaa väsyneet jalat kumppanin tai ystävän syliin ja tuntea hänen kätensä niiden päällä, se voi riittää. Riittää kokeakseen itsensä nähdyksi ja hyväksytyksi, turvassa olevaksi. Riittää tunteakseen itsensä kosketetuksi.
Kosketuksen voimaa ja valtaa mietiskellen, Päivi