Koko kimppu rakkausbiisejä #voimabiisi

Minun ja rakastettuni tarina lepää musiikin vuoteella, on musiikin pieluksiin pedattu ja soi lauluja. Silloin alun hämärässä, kun ei tuntunut löytyvän selkeitä ajatuksia, löytyi paljon musiikkia, joka osui ja kannatteli. Musiikki antoi vastauksia ja johdatteli.

Me olemme jakaneet keskenämme kymmeniä ja satoja musiikkikappaleita. Miksi juuri ne valikoituivat, joita lähettelimme toisillemme, kertoo meistä kahdesta. Jakamalla musiikkia keskenämme jaoimme mieltymyksiämme ja sitten toisaalta myös sisintä itseämme, ja siksi myös haaveitamme ja tuntojamme toisillemme.

Kaikista niistä biiseistä tuli tämän rakkaustarinan soundtrack. Ensimmäisenä yhteisenä jouluna tein kahdestakymmenestäneljästä ensimmäisenä jaetusta kappaleesta tupla-cd:n ja laitoin sen lahjojen joukkoon.

Sitä on aika hätkahdyttävää kuunnella nyt. Viisi ja puoli vuotta sitten jaettu musiikki ontunteikasta, hellää ja intiimiä, ja avointa ihan sulalle rakastumiselle ja rakkaudelle. Siinä on monta kauneimmista kappaleista, jotka tiedän.

Jotkut hetket, joina kuuntelin ensimmäistä kertaa sähköpostiin tulleen linkin päässä olevan musiikin, ovat jääneet unohtumattomina mieleen. Emma Salokosken Veden alla -kappaleen kuuntelin työpaikan portaikossa; oli kirkas valo, jyrkät varjot ja minä olin kauhean liikuttunut. Rintaa puristi se musiikki ja sen lähettäjä.

Yhden kerran istuin pöydän ääressä ja puristin sen reunaa molemmin käsin. Silloin kuuntelin tätä.

Joan as Police Woman lauloi niin huimausta herättävällä äänellä. Ja sen kappaleen sanoista tuli minun elämäni todellisuutta.

”Be reckless with me, ’cos I’m real life. And you’re real life. And we’re real life.”

Kun kuuntelin tämän kappaleen ensimmäistä kertaa, se oli minulle jonkinlainen järkyttävän syvä kysymys. Se jäi soimaan kaiken taustalle, eikä häipynyt. Nyt se on minulle rakkauslaulu sille, mihin aloimme ja keitä meistä on tullut ja mitä kohti kuljemme.

Musiikilla on melkein sama voima kuin rakkaudella, koska rakkaus lataa sen merkityksellä.

Bruce Springsteenillä on No surrender -kappaleella mahtava säe, jossa hän toteaa, että ”me opimme kolmen minuutin biisistä enemmän kuin koskaan opimme koulussa”. Tietyssä mielessä ajattelen niin itsekin: hyviin biiseihin kytkeytyy sellaisia avainkokemuksia ja kuulemishetkellä olennaisia elämänsisältöjä, että yksi biisi voi tuntua kertovan kertoa omasta elämästä enemmän kuin lähes mikään muu.

Kuuntelen tuota Real Lifea nytkin, ja kun kuuntelen, iho alkaa kihelmöidä, hengitys tihenee. Rakastumisen tunne. Tuhansia kuvia mielessäni. Suloinen rakastumisen tunne.