Kohtaamisen jäljet

Työkaverini kertoi kokemastaan hetkestä penkkaripäivänä. Penkkarirekka täynnä abeja oli ajanut ihan bussin vierelle, jossa kollegani istui. Nuoret vilkuttelivat bussissa istuville. Työkaverini painoi kätensä ikkunaan ja sieltä rekan lavalta joku nuori kurotteli koskettamaan hänen kättään ikkunan läpi. Niin pienieleistä ja kaunista. Mutta jotenkin niin elämän ytimessä. Ihan pieni hetki yhteyttä ja halua osallistua toisen onneen. Ja halu viestiä- ”Mä huomasin ja näin sut”.

Tämä viikko on yksi kivoista viikoista vuodessa. On läheisen syntymäpäivä, ystävänpäivä, penkkaripäivä ja jos onnekkaasti käy- niin kuin tänä vuonna kävi – itselle rakkaan nuoren”vanhat” upeine pukuineen ja tansseineen. Paljon keveyttä, raikkautta,värejä, tunteita, sydämiä ja paljon elämäniloa. Kevät vielä antaa vahvoja merkkejä lähestymisestään ja loma edessä. Koko viikko kutsuu aistimaan, tuntemaan ja kohtaamaan.

Tiedän, että aina on hyvä aika iloita toisen ihmisen syntymästä ja olemassaolosta, ystävyydestä ja kohtaamisista. Mutta vuoden juhlarytmiin kuuluvat päivät toimivat hyvinä nostajina. Tärkeät asiat nostetaan esiin kaiken keskeltä. Eikä tarvitse muuta kuin antaa sille tilaa. Asettaa itsensä taajuuksille, joissa se on mahdollista. Jotenkin ajattelen, että se taajuus löytyy sisäisen ja ulkoisen maailman kohtaamispisteessä. Siinä kohdassa aika hidastuu ja kirkastaa oleellisen.

Elämässä on niin paljon hetkiä, joissa tapahtuu yhteyden syntymisen kokemuksia ja kohtaamisia. Niitä ihminen tarvitsee. Yhteyttä ja huomatuksi tulemista – jonkun kanssa riittää hetki ja toisen kanssa koko elinikä.

Yksikään rakkaudellisista, huomioivista ja välittävistä kohtaamisista ei ole arvoton.

Ne jättävät jäljen.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Proteiinipatukoita ja deittisovelluksia #ystävänpäivä

 

Ystävänpäiväni piti sisällään mielenrauhaa parisuhdestatuksestani. Pitkälti samanlaista pohdintaa kuin jouluun ja vuodenvaihteeseenkin liittyen. Oikeastaan koko päivä olisi voinut hyvin unohtuakin. En kokenut painetta tehdä mitään erityistä tai kokenut veitsen iskua sydämessäni kaikista rakkauslauluista ja ällösöpäilyistä ympärilläni. Ennemminkin jopa mietin luopumista kaikista deittisovelluksista. Lakata järjestelmällisesti etsimästä ihmistä siihen rinnalle. Koin, että salin jälkeen ystävän kanssa lahjaksi ostettu liioiteltu määrä proteiinipatukoita oli tarpeeksi ainutlaatuista päiväääni.

Vain hetkeä myöhemmin ystävänpäiväni piti kuitenkin sisällään myös keskstelua sinkkuudesta ja parisuhteen kaipuusta sekä siitä seuraten vielä yhden uuden deittisovelluksen lataamisen puhelimeeni. En pystynyt päästämään irti etsimeisestä vaan pidin kiinni tutusta roolista. Ehkä olen niin tottunut olemaan haku päällä, että etsin vaikken jaksaisikaan. Toimin turhautumisesta huolimatta, kunhan vain saa olla aktivinen osa parisuhteiden ihmeellistä maailmaa.

Nyt pari päivää myöhemmin iloitsen yhä keskusteluista ja proteiinipatukkaövereistä, mutten vieläkään tiedä mitä ajattelisin applikaatioistani ja etsimisestä. Tutusta ja aktiivisesta roolista on vaikeaa päästää irti, mutta toisaalta kaipaan aikaa, jolloin uskalsin vain olla ja luottaa siihen, että kyllä se parisuhde tulee vaikkei sitä kovalla työllä metsästäisikään. Niinpä katson applikaatioitani ja mietin, että olisiko niiden poistaminen ensimmäinen avain kohti tuota helpompaa ja huolettomampaa yksin eloa.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *