Kohtaamisen jäljet

Työkaverini kertoi kokemastaan hetkestä penkkaripäivänä. Penkkarirekka täynnä abeja oli ajanut ihan bussin vierelle, jossa kollegani istui. Nuoret vilkuttelivat bussissa istuville. Työkaverini painoi kätensä ikkunaan ja sieltä rekan lavalta joku nuori kurotteli koskettamaan hänen kättään ikkunan läpi. Niin pienieleistä ja kaunista. Mutta jotenkin niin elämän ytimessä. Ihan pieni hetki yhteyttä ja halua osallistua toisen onneen. Ja halu viestiä- “Mä huomasin ja näin sut”.

Tämä viikko on yksi kivoista viikoista vuodessa. On läheisen syntymäpäivä, ystävänpäivä, penkkaripäivä ja jos onnekkaasti käy- niin kuin tänä vuonna kävi – itselle rakkaan nuoren”vanhat” upeine pukuineen ja tansseineen. Paljon keveyttä, raikkautta,värejä, tunteita, sydämiä ja paljon elämäniloa. Kevät vielä antaa vahvoja merkkejä lähestymisestään ja loma edessä. Koko viikko kutsuu aistimaan, tuntemaan ja kohtaamaan.

Tiedän, että aina on hyvä aika iloita toisen ihmisen syntymästä ja olemassaolosta, ystävyydestä ja kohtaamisista. Mutta vuoden juhlarytmiin kuuluvat päivät toimivat hyvinä nostajina. Tärkeät asiat nostetaan esiin kaiken keskeltä. Eikä tarvitse muuta kuin antaa sille tilaa. Asettaa itsensä taajuuksille, joissa se on mahdollista. Jotenkin ajattelen, että se taajuus löytyy sisäisen ja ulkoisen maailman kohtaamispisteessä. Siinä kohdassa aika hidastuu ja kirkastaa oleellisen.

Elämässä on niin paljon hetkiä, joissa tapahtuu yhteyden syntymisen kokemuksia ja kohtaamisia. Niitä ihminen tarvitsee. Yhteyttä ja huomatuksi tulemista – jonkun kanssa riittää hetki ja toisen kanssa koko elinikä.

Yksikään rakkaudellisista, huomioivista ja välittävistä kohtaamisista ei ole arvoton.

Ne jättävät jäljen.