Kirje joulupukille

Omia kasvatusmetodejaan täällä jakaessaan on hyvä myös aika ajoin tsekata, että toimivatko ne. En esimerkiksi ole ikinä uskonut paheksunnan ja syyllistyksen voimaan. En oikeastaan missään asiassa.

Miten sitten olen lähtenyt kohtaamaan lapseni joululahjatoiveita? Postiluukusta tupsahtaneita lelukuvastojahan on meillä selattu hartaasti. Niitä on kuskattu päiväkotiin. Kuvastossa kaikki on ollut ihanaa. 

Selväähän on, että eihän tämän maailman tavarapaljous ole kestävää ja kohtuutta on opetettava jälkipolville. Mutta en kuitenkaan ole nähnyt itseäni saarnaamassa kolmivuotiaalle kuvaston äärellä. En oikein usko, että se kantaisi hedelmää, että kylvisin syyllisyyden siemenen itämään ja masentaisin hänet maailman epäoikeudenmukaisuudella, joka ilmentyy juuri hänen innossaan, koska oikeasti ongelma on meidän aikuisten.

Jätin siis tämän tekemättä. Sitten kysyessäni jälkikasvun lahjatoivetta, hän esittää toiveekseen pienen sinisen kukan.

Terveisin, Ulla