Keskenmenot – niin yleisiä, mutta niin vaiettuja

Mikä on joka toista tai kolmatta naista elinaikana koskettava ikävä tapahtuma, josta ei juurikaan puhuta? Olen huomannut, että keskenmeno on sellainen. Kun sain ensimmäisen keskenmenoni, luulin olevan yksin kokemukseni kanssa. Kun kerroin asiasta raskaudestani tienneille, moni kertoi kokeneensa myös itse keskenmenon. Pääosin minuun suhtauduttiin siis yllättäen hyvin myötätuntoisesti ja empaattisesti. Yksityisyydestään huolimatta asia tuntuikin olevan hyvin yleinen.

Joitain ikäviä ja vähätteleviäkin kommentteja sain: ”Se on niin yleinen juttu, että ei siitä nyt pidä noin kovasti ottaa” tai ”ei niistä ennen vanhaankaan puhuttu”. Mietin että näiden kommenttien pelkäämisen takia aika moni salaa raskautensa mahdollisimman monelta ja mahdollisimman pitkään – ettei tarvitsisi myöhemmin kestää niitä ikäviä möläytyksiä. Ensimmäisen (keskenmenneen) raskauteni aikana sain neuvolassa viisaan vinkin: kerro raskaudestasi ainakin niille, jotka voivat tukea sinua, jos tulee keskenmeno. Tämä osoittautui hyväksi neuvoksi sitten, kun kävi ikävästi.

Keskenmenokriisini keskellä kaipasin aiheesta tehtyä kristillistä laulua. Kun sellaista en löytänyt, tein itse sellaisen suruprosessini aikana keskenmenon herättämistä tunteista. Tässä ovat sen sanat:

 

1.Pienen pieni enkeli
lähti sitten Taivaaseen,
ei lupia keltään kysellyt,
kun lähti ikuisuuteen.

Älä sano tyhjiä sanoja.
Älä sano päivä kerrallaan.
Älä sano sillä oli kai vamma.
Anna mun nyt itkeä suruni pois!

2. Syyllisyys ja häpeä,
viha, syvä ahdistus.
Mä mietin mitä väärin tein
kun kuolit sisälleni.

Me kun kaikki tehtiin kai oikein,
sua rakastettiin, ja rukoiltiin.
Mutta herra päättikin toisin,
kun sä kuolit ennen syntymääsi.

3. Elämä ja kuolema,
ne ei oo meidän käsissä.
Hauraina me kuljetaan
täältä ikuisuuteen.

Mä en ymmärrä Herran tahtoo,
tässä ei oo mitään logiikkaa.
Silti tahdon mä tahdon käteni liittää
ja jotain suurempaa nyt ylistää.

 

5. Pienen pieni enkeli,
sä muutit meidän elämän.
On ikuisuus ja kuolema
ain läsnä suhteessamme.

 

Vaikka olenkin jo selvinnyt keskenmenoistani ja ne ovat osa elämänhistoriaani, en voi kävellä kuvassa olevan muistokiven ohi Seinäjoen Törnävän siunauskappelin luona ilman, että jokin liikahtaisi sisälläni. Olkoon vaikka keskenmenneet ihmisenalut sisälläni olisivat olleet vain tuulimunia tai sekavasti jakaantuneita solurykelmiä, olivat ne minulle hetken rakkaita lapsia, joita kannoin sisälläni. Vaikka nykyinen raskaus on mennyt hyvin, on siinä väistämättä mukana kaiken ilon ja onnen keskellä häivähdys surua ja menettämisen pelkoa.
 

 

Listaus tyhjän sylin muistopaikoista Suomessa löytyy kootusti Simpukka ry:n kotisivuilta. Kirkossa keskenmenon kokeneita voivat tukea monet kirkon työntekijät, erityisesti sairaalapastorit. Kenenkään ei pidä jäädä yksin, jos keskenmenosta selviäminen tuntuu haastavalta. Lapsettomien lauantaina eli äitienpäivän aattona joissain seurakunnissa pidetään tyhjän sylin rukoushetkiä, jonne voi tulla turvallisessa ilmapiirissä suremaan keskenmenneitä tai saamatta jääneitä lapsia ja tyhjää syliä.