Kesässä, käsi kädessä

Täältä kodin nurkalta lähtee polkujen verkko, joka levittäytyy rinteitä pitkin alas merenlahden rantaan. Nyt kun on alkukesä, polut ovat liikuttavan kauniita. Tänään kävelimme illallisen jälkeen lämpimässä ilmassa ja sen tuoksuissa.

Lintuja on niin paljon ja ne laulavat niin kauniisti. Pihlajat kukkivat, villiintyneet omenapuut kukkivat vielä, syreenit ovat täysimmässä kukassaan. Tuoksut ovat huumaavia. Matalalta meren ja kaislikkojen yli tuleva valo on rantametsässä kultaista ja vihreää. Oli aika paratiisillista, ja se on hyvä. Lapsena minä asuin paratiisissa ja nyt olen löytänyt paratiisiin takaisin.

Me kuljimme käsikkäin aina kun polulla mahtui. Se tuntuu ihmisestä hyvältä. Toisen käsi on siinä, toisen liikkeen rytmi välittyy siitä, sormien pienet puristukset tuntuvat linnun puhjetessa lauluun aivan vieressä. Tällaiset ovat tärkeimpiä asioita. Luovuttamattoman kallisarvoisia.

Tällainen kävely on merkitystä täynnä. Minusta tuntuu, että jokaisella rauhallisella askeleella me kuljemme pidemmälle johonkin sellaiseen yhteiseen, jota ei voisi saavuttaa mitenkään muuten kuin näin: rauhassa kävellen, nauttien, keskittyneesti yhdessä. Kävelemme kesään. Kävelemme elämän kesässä.

Paratiisissa liikkuu täysin aistein, valppaana kuulemaan, poimimaan tuoksun ilmasta, tuntemaan lämmön iholla. Se on seikkailu. Katsoin rakastettuani kun kuljimme, kun hän osoitti minulle punavarpusen korkealta oksaltaan, kun hän painoi kasvonsa syreenin kukkiin, kun hän liikkui kiireettömin askelin, kun hän oli niin kauniina ja rakkaana siinä, suurimpana seikkailuna. Loputon paratiisini.

Tämä rakastuneena oleminen täysin siemauksin ja syvään hengittäen ja ilman vastahankaa ja tarpeetonta asiallisuutta on ihanaa. Tämä on elämän hyvä aika. Me kävelemme käsikkäin, se on vakavasti otettavaa, ja kirjoitamme askelilla runoja tästä olemisesta kaikille poluille täällä. Ei tarvitse etsiä eikä kaivata, on perillä, ja kaikki on jatkuvassa alkamisen tilassa. Alkukesä.