Kaksi on enemmän kuin yksi

Näin loman jälkeen voisi vähän summata sitä, miksi on ollut kivaa olla kesä parisuhteessa. Yhdestä asiasta sen ainakin huomaa. Pikkunakero on tottunut, että täällä on kaksi vanhempaa yhden sijaan. Kun iskä lähtee käymään kaupassa, alkaa hillitön itku. Hän on tottunut, että koko lauma on koossa, eikä pelkästään äiti riitä.  Huomenna se lähtee töihin. Miten me näistä vieroituisoireista selvitään?

Se on myös kivaa, kun toinen ehdottaa jotain. Lounaspaikkaa tai automatkaa. Välttämättä ei itse saisi lähdetyksi, vaikka asia omassa mielessä pyörisi. On tärkeää innostua toisen ideoista ja tehdä niistä totta, kun aurinko vihdoin paistaa. Toinen onnistuneen kesän määre minusta on se, että pitää olla valmis kokeilemaan monenmoista. Esimerkiksi kun katuruokafestareilla ruokailu pöydän ääressä menee innokkaan pikkuruokaililijan ehdoilla, kannattaa levittää viltti nurmelle ja nauttia musiikista myös rauhassa lepäillen ja vipeltäjä saa puuhata rauhassa. Kohta siinä on tienoon kaikki lapset kokeilemassa leikkikameraa, lainaamassa nukkea ja hyppimässä lepotyynyillä. Elämää isoimmalla eellä. Todellakin on meitä enemmän kuin yksi.

Mainitsin viime blogissani, että suurin muutos tässä kesässä on tuleva muutto. En tiedä olisinko itse ollut siihen vielä ihan valmis. Asunnonmyynti, tarjoustenteko, pakkailu ja kaikki. Iiiik! Pystyykö latteäiti moiseen? Kyllähän sitä perhe kaksiossa pärjää…

Muistan vieläkin, kun asuntonäytön jälkeen istuimme puistossa piknikillä ja kuinka se asuntokuume vähitellen nousi. Aloimme vähitellen kuvittelemaan elämää muualla. Sellaisia pieniä unelmia. Maljannostoa parvekkeella ja pimenevässä syysillassa tuikkivia kynttilöitä. Niin siinä sitten kävi: yhteisellä puheella sai odotuksen ja innostuksen suuremmaksi kuin jännityksen ja epäilyn.

Kaksin uskaltaa tehdä unelmista totta, siksi minusta kaksi on enemmän kuin yksi.