Jotain, jota joskus osasin

Oletko joskus päässyt rakkaan vanhan harrastuksen pariin tai tekemään jotakin, jota joskus teit paljon ja sitten et enää yhtään? Olin tänään sijaisena uskonnon ja psykologian tunneilla. Mitään muuta työtä en ole koskaan tehnyt yhtä isolla intohimolla ja tunteen palolla kuin aikoinaan opettamista. Minulla oli kaikki aika annettavaksi työlleni – ja sen myös tein parisuhteen kustannuksella. Rakastin sekä oppilaitani että opetettavia aineita. Olin kovasti liikaa työlleni omistautunut. Taudinkuvaan kuuluu silloin myös liian henkilökohtaisesti kaiken työhön liittyvä ottaminen. Minä olin uskonto, minä olin psykologia, minä olin opetusmenetelmät ja kaikki.

Sitten rehtori pyysi minua olemaan varovainen draaman kanssa opetusmetodina. Tulkitsin sen niin, että hän kieltää minua käyttämästä draamaa opetuksessa. Drama queen sulki rakastamansa koulun oven keväällä 2003 ja kuvitteli mielessään tulevansa pian takaisin. Vuodet vierivät ja draama queen ei koskaan palannut. Paitsi tänään.

Opettaminen oli niin mahtavaa ja nuoret yhtä kivoja ja skarppeja kuin 15 vuotta sitten. Oli huikeaa huomata osaavansa vielä sen, mitä on tehnyt paljon. Haikeaakin se oli. Joskus osasin asiat kuin vettä vaan, nyt piti kerrata ja työstää päälle uusia oivalluksia juutalaisuudesta ja kehityspsykologiasta. Mutta päivittämisen tein mielelläni.

Ja miten tämä liittyy mitenkään parisuhteeseen?

No, parisuhteen kannalta on parempi, ettei tee liian intohimoisesti ja paljon töitä.  Tai ainakin puoliso on osattava ottaa tarpeeksi huomioon.  Toisen työlle voi joutua olemaan mustasukkainen.  Koko aikuisikäni olen tasapainoillut työlle ja perheelle ja parisuhteelle annetun ajan kanssa. Tasapainoilu on vaikeaa. Ja vaatii jatkuvaa prioriosointia.

Niin, ne opetettavien asioiden sisällöt oli minulla vähän ruosteessa, vaikka opettajarooli löi selkäytimestä läpi. Joskus parisuhdetaidotkin voivat olla ruosteessa, mutta palautettavissa pienellä treenauksella, kuten vaikkapa lähtöpusujen takaisinottaminen jokapäiväiseksi tavaksi.  Tarvitaan vain oikeastaan oikeanlainen motivaatio, havahtuminen siihen, mikä tässä kaikessa nyt oikeasti on tärkeintä.  Minä olen tarvinnut havahtumisia, muuten olen astunut sivuun.

Mikä sinulle on tärkeintä? Kenelle haluaisit antaa eniten aikaasi? Minä toivon, että saisin olla enemmän puolison ja perheen kanssa.

– Minna Tuominen