Jos katsoisitkin itseäsi hänen silmillään – Joskus toinen näkee meissä senkin hyvän, jota emme itse näe

On päiviä, jolloin on vaikea katsoa itseään peiliin. Tai edes olla. Päiviä, jolloin hävettää, inhottaa tai puistattaa. Ihan vaan olla itsensä. Ilman mitään sen kummempaa syytä. Sitä vain näkee silloin itsessään ne kaikki huonoimmat puolet ja keksii vaikka muutaman uuden vielä lisääkin, jos oikein sille päälle sattuu. Ne ovat päiviä jolloin kadottaa hyvät piirteensä ja puolensa muististaan sekä takertuu tahtomattaankin niihin harmaimpiin. Päiviä, jolloin tutkii itseään erityisen julmin ja raskain silmin.

Joskus nuo päivät voivat myös vaihtua viikoiksi tai vuosiksi. Itsensä moittimisesta ja haukkumisesta tulee rutiinia. Itseinhosta ja riipivästä epävarmuudesta osa arkea. Silloin voi olla vaikea katsoa itseään silmiin rakastaen tai toivoa hyvää peilikuvalleen.

Niissä hetkissä, päivissä tai vuosissa, toivon, että vierelläsi on joku, joka katsoo sinua rakkauden täyteisin silmin. Sellaisella rakkaudella, jolla sinä itsekin katsot rakkaimpiasi. Katseella, joka näkee toisessa kaiken sen hyvän, jota hän ei itsekään vielä näe. Katseella joka etsii kauneutta, viisautta ja vahvuutta, ja lempeästi lepää siinä niitä löydettyään. Katseella, joka tietää ja tuntee sen kaiken hyvän, jota sinussa on. Katseella, joka rakastaa.

Sillä tiesitkös, milloinkaan, emme voi itse vihata kauneuttamme ja hyvyyttämme itsestämme pois. Silloinkin, kun suljemme sen itseltämme näkymättömiin, on se totta toisten silmissä. Se ei koskaan lakkaa olemasta. Niinäkin päivinä ja vuosina, kun et tahdo katsoa peilikuvaasi, niin sinussa lepäävät ne kaikki kauneimmat puolesi. Ne ovat totta silloinkin.

Toivon, että vierelläsi on, joku joka katsoo sinua rakkaudella silloin, kun et itse siihen pysty. Sillä kenties se rakkaus, joka hänestä huokuu voisi silloin toimia peilikuvanasi. Muistuttaa mitä voisitkaan nähdä jos katsoisitkin itseäsi hänen silmillään.

Rakastavin terveisin, Mio