Jos et luota, et voi rakkaudesta löytää onnea
Kaikista parisuhteen elementeistä luottamus on välttämättömin.
Ihmiset voivat aivan varmasti elää koko elämänsä yhdessä ilman suurempaa rakkautta tai pysyä yhdessä ilman kosketusta, mutta eivät ilman luottamusta. Jos luottamusta ei ole, joudutaan elämään epävarmuudessa.
Jatkuva epävarmuus ja suoranainen ennustamattomuus ovat niin kuormittavia, että niitä voi kestää vain hetken.
Luottamusta tarvitaan parisuhteessa lisäksi useammalla tavalla. Lähtökohtaisesti parisuhteeseen tai rakkauteen uskaltautuminen edellyttää eräänlaista kosmista luottamusta: minulle käy hyvin, onnistun. Siinä on kyse ihmisen perusvireestä, siitä, millaiseksi hänen persoonansa ja elämäntapahtumiensa summa on hänet muovannut.
Kumppanien välillä tarvitaan luottamusta toinen toiseen. Tiiviisti sanottuna kyse on siitä, että toisesta ihmisestä on tutustuttaessa muodostunut olettama hänen olemuksestaan, elämäntarinastaan, arvoistaan, taipumuksistaan, käytöksestä ja niin edelleen.
Yhdessä olemisen myötä tuo olettama syvenee kokemukseksi siitä, että ”minä tunnen hänet”. Luottamus kohdistuu siihen, että toinen on sitä, miltä näyttääkin, eikä ole peitellyt, huijannut ja lopulta osoittaudu toisenlaiseksi kuin on antanut ymmärtää.
Luottamus parisuhteen arkeen ja molempien sitoutumiseen siihen, on toiminnallista luottamusta. Luotetaan siihen, että molemmat pitävät yhteisesti sovitusta kiinni: ovat toisilleen turvallisia ja huolehtivia.
Rakastuessa luottamus toista kohtaan vallitsee ainakin hetken ajan ehjänä. Se sitten joko syvenee tai hupenee sen mukaan, miten toinen käytöksellään tuon luottamusta lunastaa.
Lopuksi parisuhde edellyttää vielä luottamusta omaan itseen. Voi sanoa, että kulkeakseen toista ihmistä kohti, pitää kulkea itsensä läpi. Täytyy luottaa siihen, että minä olen hyvä, ihana ja tuolle toiselle siksi haluttu ja kaivattu. Täytyy luottaa siihen, että minun tarpeeni ovat hyvät ja niiden saa odottaa tulevan täytetyiksi. Täytyy luottaa omiin taitoihin ja oppimiskykyyn.
Jos luottamus omaan itseen on repaleinen, on vaikea uskaltaa antaa toisen tutustua ja päästää häntä näkemään sitä, millainen ihminen hänen edessään todella on.
Luottamuskysymyksistä tekevät erityisen vaikeita niihin liittyvät uhkaavat tunteet: häpeä ja turvattomuus. Luottamisen äärellä ihminen ottaa aina riskin, johon liittyvät seuraukset ovat pelottavia. Jos kerron toiselle ihmiselle tunteistani, ja tulen torjutuksi, seuraa häpeää. Tai jos luottamus parisuhteessa rikotaan, koettu turvattomuus uhkaa oman elämän perustaa. Jos paljastan oman itseni intiimisti toiselle, enkä kelpaa tai herätän inhoa, epäonnistuminen tahraa minut ja meidät. Ja niin edelleen.
Me pyrimme välttämään kaikkia noita kauheita kokemuksia. Toisaalta me kuitenkin pyrimme hakeutumaan hyväksymisen, turvan kokemuksen ja rakkauden äärelle, siihen, missä elämä tapahtuu, missä onnellisuus odottaa. Ja niin kaikki keikkuu luottamuksen veitsenterällä.
Minä muistan, kuinka vakavalta tuntui uskaltautua tämän rakkauden kokemukseen. Oman itsen laittaminen lopullisesti alttiiksi ja tarjoutuminen tälle ihmiselle, joka tuntui mullistavan kaiken, oli kuin heittäytymistä kuiluun. Tapahtuisi joko hyvin tai sitten kauheasti. Ehkä tuhoutuisin? Mutta muuta ratkaisua ei tuntunut edes olevan kuin luottaa siihen mahdollisuuteen, että kävisi hyvin. Ehkäpä juuri siksi, että luotin siihen, niin kävikin.
Luottamuksella on toisinaan voimaa muokata tulevaa. Luottaminen, uskaltautuminen johtaa seuraaviin askeliin, ja hyvän kierre alkaa.
Ja yhä edelleen seison uskaltautumisen kuilun partaalla joka viikko, miltei joka päivä. Uskaltaudun uudestaan ja uudestaan kertomaan jotain uutta itsestäni, kysymään jotain uutta rakastetustani, ehdottamaan jotain toisenlaista, rakastamaan aivan kokonaisena monimutkaisena ihmisenä toista kokonaista ihmistä.
Se tuntuu aina siltä, kuin seisoisin selkä syvyyttä kohti, levittäisin käteni ja antaisin itseni kaatua. Kaadun luottavaisesti taaksepäin, ja uppoan syvälle kimmeltäviin vihreisiin maininkeihin. Rakastettuni ottaa minut vastaan kuin meren painava syvyys. Uskaltaudun noille käsivarsille, hänen sydämensä sopukoihin, hänen ajatustensa varaan.
Suuri osa tämän rakkauden ihmeellistä tuntua on se, miten huumaavaa minun on uskaltautua tässä luottamuksessa. Meidän rakkautemme on vain meidän, mutta luottamus on rakkauselämän universaali ehto. Luottamus on oletus siitä, mitä tulee tapahtumaan – ehkä ihmiset lopulta punnitaan siinä, miten he sen näkevät.
Joku sanoo, että vain hullu seisoskelee vuorenhuipulla, mistä putoaa kipeästi. Toinen sanoo, että kohta pilvet väistyvät ja huipulla seisoen maisema on niin kaunis, että se parantaa sielun hiertymätkin. Kenenkään asenteet ja vireet eivät ole toista parempia. Mutta jos rakastaen haluaa onnen, on luotettava. Silloin vain on luotettava.