Jalkapallo vai rakastettu?
Nyt eletään taas kiinnostavia parisuhdeaikoja. Viime viikolla alkaneet jalkapallon EM-kisat kestävät kuukauden ajan, heinäkuun 10. päivään saakka. Kesälomakaudesta menee useimmilla viikko tai pari kisaohjelman kanssa päällekkäin. Osalla viikot menevät katsellessa pelejä, urheilu-uutisia, somea ja siitä kaikesta keskustellessa. Osaa ei niin paljon jalkapallo kiinnosta.
Iloisessa tapauksessa parisuhteen osapuolet ovat molemmat kiinnostuneita futiksesta. Useimmiten niin ei ole. Kisojen avausottelua seurasi YLEn mukaan parhaimmillaan 713 000 katsojaa. Sitä lukua vastaa ehkä muutama satatuhatta puolisoa ja kumppania, jotka saavat keksiä muuta puuhaa. Joka illaksi, usean pelin ajaksi.
En ota mitään kantaa jalkapallon seuraamiseen sinällään. Kiinnostavaa siinä on se yleisempi ilmiö, että siitä ollaan todella kiinnostuneita ja television katsomiseen sen parissa ollaan erittäin halukkaita käyttämään mittavasti aikaa. EM-kisoja seuraa syksyllä viikoittainen Mestareiden liiga ja niin edelleen. Toinen kiinnostava piirre on siinä, miten otteluiden seuraaminen kiinnittää huomion. Jos ei seuraa pelia ainakin melko tarkkaan, siinä ei ole mitään varsinaista mieltä.
Kysymys jalkapallosta on siis kysymys ajankäytöstä, kiinnostuksesta ja huomiosta. Tärkeimpiin ja mukavimpiin asioihin, jotka kiinnostavat, ihminen haluaa käyttää aikaa ja kohdistaa huomiota. Ne menevät muun ohi. Tosi usein ne menevät parisuhteen ohi. Voi olla, että jalkapallosta innostunut osapuoli ei sitä itse tule huomanneeksi, mutta ottelut, jotka pitää katsoa, ovat kummasti lähes automaattisesti tärkeämpiä kuin mikään muu asia, jota voisi kumppanin kanssa sen sijaan tehdä.
Jos parisuhteessa vallitsee yhteinen toive siitä, kuinka paljon televisiofutis, tai itseasiassa mikä tahansa vastaavasti koukuttava televisio-ohjelma, esimerkiksi vast’ikäiset jääkiekon MM-kisat tai Game of Thrones tai muun sen sellainen, saa viedä aikaa, kaikki on hyvin. Huonosti on sitten, kun toinen toivoisi jotain muuta. Suomessa katsotaan televisiota päivittäin noin kolme tuntia. Joko suomalaiset toivovat kohtaavansa toisiaan aika vähäisesti tai sitten täällä on paljon ihmisiä, jotka eivät enää edes osaa toivoa muuta kuin televisiota ja sohvaa.
Rakastuneena olemiselle televisio on ruostuttavaa.
Rakastunut ihminen kohdistaa huomionsa rakkauden kohteeseen ja toivoo vastavuoroista huomiota. Rakastaa voi ajan mittaan vaikka millä tavalla, mutta rakastuneena ollessa se toinen ihminen on kaikki kaikessa.
Siinä ei silloin rakastunutta paljon auta, jos toinen sanoo, että “hei kulta, mä rakastan sinua” samalla kun katse seuraa Messin jalkoja. Sen sijaan on aivan luvallista ajatella, että miksi Messin jalat ovat toiselle kiinnostavammat kuin minä?
Ajan mittaan rakastunut oppii ehkä tyytymään asioihin, vajaaseen huomioon ja jalkapalloon ja lopettaa odottamasta liikoja. Mutta rakastamisesta taitaa samalla kadota jotain olennaista herkkyyttä ja palavuutta. Tai sitten toivoo, odottaa, pettyy ja turhautuu. Jalkapallo-ottelut eivät koskaan lopu. Rakastumisen tunne useinkin loppuu.
Kaikilla on lupa valita mitä tahansa, mikä ei suoranaisesti toista vahingoita. Omaa aikaansa saa käyttää niin kuin haluaa ja kiinnostuneita ihmiset ovat kuka mistäkin. Jotkut ovat kaikkein kiinnostuneimpia rakastetustaan: persoonasta, ajatuksista ja ulkomuodosta.
Elämässä on tavattomasti kaikenlaista kiehtovaa ja ihmeellistä tutkittavaa. Minusta sen tutkiminen ja jakaminen rakastettuni kanssa on parasta kaikesta. Hän inhoaa jalkapalloa ja ylipäätään kaikenlaisen urheilun katsomista televisiosta. Niinpä minusta ei tunnu ollenkaan uhraukselta jättää kaiken urheilun seuraamista sikseen ja tehdä sillä ajalla yhdessä jotain ihan muuta. Jotain, josta molemmat nautimme. Minä olen nimittäin rakastunut. Ja toinen on rakastunut minuun. Se on aarre elämässä, huolellisen, hellän ja omistautuneen vaalimisen arvoinen molemmin puolin.