Itse osaan puhua, mutta se toinen ei
Mikä on teidän tapanne kommunikoida?
Suurin osa parisuhteiden ongelmista johtuu kommunikaation puutteesta. Puhumattomuus parisuhteissa on hyvin tavallista. Se että olla möllötetään eikä paljon viitsitä tiedottaa omista asioista. Jos molemmat ovat tyytyväisiä hiljaisuuteen, suhde voi ehkä toimia. Hiljaisuus puhuu tai sitten ei. Vuosien hiljaisuuden jälkeen voi tulla aika isona yllätyksenä se, että toinen päättää ottaa ja lähteä suhteesta.
Sitten on niitä pareja, jotka kyllä puhua pälpättävät. Säästä, muista ihmisistä, asioista ympärillä, mutta todellinen kohtaaminen puuttuu. Pälpätys voi toimia naamiona, jonka taakse voi mennä piiloon. Kertomatta jättäminen on tavallista sekin, itse asiassa ihan älyttömän tavallista.
Niitäkin ihmisiä on, jotka pyrkivät puhumaan ja joskus kovaan ääneen, mutta silti jotain on pielessä. Monesti parisuhteissa, ainakin niissä huonosti voivissa, taistellaan paljon vallasta, siitä kumpi saa sanoa viimeisen sanan ja nousta seisomaan toisen olkapäille. Yritetään korottaa itseä toisen kustannuksella. Kysymys on egosta, jonka kasvualusta kaikkien peitteiden alla on pelko. Samalla mättäällä pelon kanssa saattaa asua pettymyksestä kumpuava vihakin. Mikään ei ole niin kuluttavaa kuin jatkuva valtataistelu.
Mikä siinä on niin vaikeaa?
On ehkä paljon helpompaa olla ikävä ja inhottava, piikikäs ja pisteliäs kuin asettua inhimilliseksi ihmiseksi toisen rinnalle. Varsinkin jos se on lapsuudenperheestä opittu tapa olla ja elää. Muutosprosessiin ryhtyvä joutuu tekemään paljon töitä itsensä kanssa, jotta pystyy murtamaan opitut mallit ja uskomukset ja irrottamaan itsensä irti sukupolvien ketjusta. Sukupolvien liima on tiukka, varsinaista kestoliimaa, sen olen itsekin omassa elämässäni saanut kokea.
Mitä meille tapahtuu, kun asetumme kertomaan juttuja itsestä käsin? Kun riisumme naamioita, paljastamme todellisen luonteemme, näytämme tunteemme ja syvimmät tarpeemme? Asetumme haavoittuvuuteen ja antaudumme hylätyksi tulemisen pelolle, joka yleensä aina jollain tavalla ohjaa kommunikaatiota.
Kolme hyvää lääkettä vuorovaikutukseen
Minä –viestit on ensimmäinen. Kerro syvimmistä toiveistasi tähän tapaan: Minusta tuntuu pahalta se, että…Minä tarvitsen sinulta…Toivoisin, että…Hyökkäämättä, piikittelemättä. Minä -viestimisestä puhutaan paljon ja kyllä, se on todella tärkeä taito parisuhteessa. On helppoa tuijottaa toisen tapaa puhua ja kertoa, että aina sinä ja sinä et koskaan ja miksi sinun pitää. Mitä jos tänään höristäisit korviasi ja kuuntelisit, mitä aina sinä itse.
Ja kun toinen kertoo, asetu läsnäoloon ja kuuntele. Älä kuuntele vain siksi, että saat sanoa sanottavasi vaan todella asetu kuuntelemaan. Voitko olla utelias ja innostunut siitä, mitä toinen kokee ja sanoo sinulle? Kokemus on aina totta ja oikeutettu.
Ja kolmas lääke on myötätunto. Jos parisuhteesta puuttuu myötätunto, on vaikea antaa toisen kokea sen, mitä hän kokee. Kukaan ei puhu, jos vastassa on kylmä katse. Silmien pyörittely eikä huokailu kannusta toista kertomaan, miltä tuntuu. Voitko pyrkiä asettumaan toisen asemaan ja todella ymmärtää, mitä kumppanisi juuri sillä hetkellä kokee? Voitko ottaa toisen vastaan sydän auki? Tue, kannusta, kohota toista, anna toiselle sitä hyvää, mitä toivoisit itsellesikin saavasi. Ja pyydä toiselta tuota samaa.